Kesänäyttelykierros 4: Mäntän kuvataideviikot

Mäntän kuvataideviikot ovat tänä vuonna Anssi Kasitonnin kuratoimat. Se näkyy: ote on rento, värikäs ja sarjakuvamainen, ja otsikkona on ”Kommandona”. Mukana on pari yhdysvaltalaistaiteilijaa (mm. Lucy Liu, jonka taiteesta Kasitonni ainakin mainostempun mukaan näki unta), mutta muutoin taiteilijat ovat suomalaisia.

Näyttely alkaa Riikka Hyvösen mustelmakuvilla: värikkäisiin pikkuhousuihin verhotussa takapuolessa on laaja puolikuun muotoinen sinertävä jälki. Mustelmat on saatu roller derbyssä. Sitten on Kalle Mustosen ”Death of the Gnome King – Afterlife”. Toisin kuin viimevuotisessa Turku Biennaalissa, tonttukuninkaan sisälle voi mennä kuin pieneen mökkiin. Siellä on keinutuoli, metronomi ja puutarhatonttuja hyllyllä. On kodikasta ja mukavaa, vaikka tikitys ja tontut häiritsevätkin.

Esillä on myös Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä tunnetun Kalevi Helvetin teoksia, joissa muun muassa pässi ja härkä ovat vihaisia ja on tapahtunut ”auto onnetoumutta – kuolemaa – auto onnetemuuttaa”. Eräässä teoksessa Lidlin muovikassia kantava mies on ristiinnaulittu. Pekka ja Teija Isorättyän piharakennukseen sijoitetussa teoksessa harvinaista sairautta sairastavan lapsen hoidossa käytetyt muoviletkut on aseteltu installaatioksi.

Toisaalla voi tarkastella Kaija Papun virkkaamaa aidonkokoista poliisiautoa ja Konsta Ojalan installaatiota nimeltä Extreme Fistbump, jossa erilaisten pylväiden, kynttilänjalkojen ja muiden korokkeiden päälle on aseteltu muun muassa Karvinen-lelu, leikkidinosaurus, rap-artisti Elastisen levy-yhtiön Rähinä-pääsiäismuna ja ilmalla täytetty tiikeri.

Saatavilla on myös Kasitonnin tekemä ääniopastus. Sitä ei voi kelata, on tyydyttävä annettuun järjestykseen, jossa Kasitonni selostaa näyttelyä jatkuvalla syötöllä.  ”Mitään en ymmärrä, mutta tarviiko sitä niin ymmärtääkään. Tykkään katsella tätä”, sanoo Kasitonni jostain teoksesta, ehkä juuri Ojalan.

Mika Taanilalta esillä on lyhyt videoteos, jossa juostaan nopeasti tekstitys läpi seinälle projisoidulla videolla. Teoksen aloittamiseksi on painettava nappia. Kuvataideviikkojen avajaisissa on esitetty myös Taanilan Mannerlaatta-elokuva. Sen näin kesäkuussa Sodankylän elokuvajuhlilla. Runoilija Harry Salmenniemen tekstillä varustettu  lettristinen elokuva on tehty ilman kameraa hyödyntäen valokopiointia, tekstiä ja erilaisia esineitä. (Kuvataideviikkojen sivulla oleva pdf kertoo tarkemmin). Tekstit ja kuvat vaihtuvat nopeasti, kaikkea ei voi omaksua, välkkeestä ja hätkähdyksistä ei saa otetta. Teksti on monitulkintaista ja moniaalle kurkottavaa, sanat kuten ”onnettomuus” voidaan lukea monella tapaa. Kokemus on musertava, tuntuu todella kuin olisi matkalla, kaikki aistit avoinna, epävarmana ja herkillä. Mitenkään miellyttävää se ei ole, mutta täytyykö sen olla.

Ehkä tässä se, mitä haluaisin tämänvuotisista Kuvataideviikoista sanoa.  Näyttely on hauska jos kohta surullinenkin ja samalla äärettömän typerä. Paljoa järkeä ei ole, mutta täytyykö olla.

XXI Mäntän kuvataideviikot 31.8.2016 saakka.

Kesänäyttelykierroksen välikevennys: Jäppilä

Automatkan varrella Jäppilässä silmiin osui yllätyskesänäyttely. Jäppiläntien ja Maavedentien risteyksessä on jäppiläläisten yhdessä rakentama Pellon outoa satoa -näyttely esillä parin viikon ajan – 31.7.2016 saakka, joten vielä ehtii, jos ajelee ohi viikonloppuna.  Paikalliset ovat saaneet vapaasti tehdä näyttelyyn hahmoja, ja kyltin mukaan pystytystä varten oli näyttelyn aloitusviikonloppuna pari viikkoa sitten tarjolla rautakanki.  Hahmot ovat yllättävän yhteneväisiä, monissa hahmoissa on hauskan kiero sävy.

Jäppilä on Savon keskivaiheilla sijaitseva pikkupaikkakunta, josta on kuntaliitosten seurauksena tullut osa Pieksämäkeä. Ajoimme Jäppiläntietä joka kesä silloin kun olin lapsi. Jäppilä oli matkan mieleenpainuvimpia osuuksia, koska mäkisellä tiellä tuntui hauskasti vatsanpohjassa ja samalla tiesi, ettei ollut enää pitkä matka perille.

Kesänäyttelykierros 3: Rauma

Satakunnassa autolla liikkuva ehtii katsoa Vuojoen kartanon ja Rauman taidemuseon hyvin samana päivänä. Jälkimmäisessä on nyt kesän ajan esillä Rauma Biennale Balticum, teemanaan ”Haavoittuvuus”. Näyttelyluettelon mukaan ”Suhtautumisemme haavoittuvuuteen, miten elämme haavoittuvuutemme kanssa, kertoo siitä millaisia olemme” ja näyttelyn suojelija Jenni Haukio kirjoittaa näyttelyn pureutuvan ”kysymykseen kyvystämme uudistua ja luoda uutta ihmisyyttä, joka määrittelee tulevaisuutemme”. Biennaalin taustalla on Itämeren alueen yhteinen EU-rahoitteinen projekti. Tavoitteet ovat siis ylevät

Näyttelyn kenties kiinnostavin teos on ”Chto delat” (mitä on tehtävä) -kollektiivin video, jolla joukko nuoria venäläisiä kertoo kokemuksistaan toisinajattelijoina nyky-Venäjällä. He puhuvat suoraan kameralle ja puheenvuorojensa välissä saattavat esimerkiksi asettua yhteiseen installaationomaiseen rakennelmaan, nojaten toisiinsa tai pöytään. Eräs nuorista on kertomansa mukaan tullut pessimistiksi ja russofoobikoksi.

Jumana Mannan ja Sille Storihlen videoteos yhdistää norjalaisten lasten ristiretkiesityksen arkistonauhoituksiin Oslon rauhansopimuksen allekirjoitustilaisuudesta ja kuviin palestiinalaislapsista huivit päässä. Lapset ovat silti lapsia: tavanomaisesti, hieman tylsistyneinä he tuijottavat eteensä, kun joutuvat istumaan pöydän ääressä. Sitten he kättelevät kuin olisivat sopineet jotain, rauhanehdoista ehkä.

Dominik Ritszelin videolla Versus kuvataan nuoria miehiä jonkin nimeämättömän urheilulajin harjoituksissa lähikuvin, jotka keskittyvät esimerkiksi toisiinsa tarttuviin käsiin, jalkojen liikkeisiin ja katseisiin. Kyse ei olekaan enää voitosta tai häviöstä, vaan epävarmuuksista, kohtaamisista ja tunteista.

Näyttelyssä on puhe laajoista teemoista kuten ympäristön ongelmat ja toiseus: kasvien tuottamasta sisäilmasta, meressä olleesta muoviroskasta (kuvassa oleva Daniel Peterssonin teos, joka on osa yhteisteosta Anton Krohnin kanssa), rodusta ja marginalisoidun tekemisestä näkyväksi – suorastaan taidenäyttelyiden vakioaiheita. Kokonaisuutena näyttely on melko raskas: on paljon videoteoksia (viisi pelkkää videota ja neljä videoinstallaatiota), jotka itsessään vaatisivat aikaa, ja toisaalta painavia pieniä maalauksia tai esineinstallaatioita, joiden katsomisellekin pitäisi varata aikaa.

Jokaisen teoksen taustalla tuntuu olevan monimutkainen ajatteluprosessi, jota selvennetään näyttelyluettelossa. Kokonaisuus hajoaa siis moneen suuntaan, painavilta ajatuksilta ei tässä näyttelyssä saa rauhaa. Se ei ole huono asia, mutta ehkä jäin kaipaamaan jotain keventävää elementtiä tai näkökulmaa, sillä kokemus tuntuu vaikealta hahmottaa.

Museon pihalla on sentään Serina Erfjordin ja Magnus Oledalin tummaksi värjätyllä vedellä täytetty öljytynnyri, josta pulpahtaa ajoittain esiin ilmakupla. Teoksena se on lähes huomaamaton, kunnes muistuttaa olemassaolostaan varomatonta lähelle astujaa ja herättää ehkä spontaanin hämmennyksen sekaista naurua.

Biennale Balticum jatkuu 18.9. saakka. Lisäksi Rauman taidemuseossa on (ilmeisesti pysyvästi) näytteillä Eino Valtosen taidekokoelma, johon kuuluu perinteisiä kotimaisia maalauksia, kuten Pekka Halosta ja kumppaneita.

Kesänäyttelykierros 2: Eurajoki

Satakunnassa pienimuotoista nähtävää etsivä kesänäyttelyvieras voi suunnata Eurajoelle, jossa sijaitsee Vuojoen kartano. Vaikka kartanomiljöö ei kiinnostaisikaan, pihamaalla ja pihagalleriassa on esillä Ympäristökoru-näyttely. Samanniminen näyttely on järjestetty Eurajoella jo viime vuonna.

Näyttely on toki nimensä mukainen: se kommentoi ympäristöään vähän niin kuin koru kommentoi, kauniisti ja sievästi mutta pyrkimättä varastamaan päähuomiota kokonaisuudelta. Ympäristö-sana ei tällä kertaa lupaa kovin laajamittaista ekotietoisuutta – ainakaan mitään silmille räjähtävää ekokatastrofia ei ole tarjolla, mutta teoksissa on esimerkiksi käytetty kierrätysmateriaaleja. Sanna Saarinen on rakentanut ruosteisista osasista auringonkukan, Henry Merimaan teoksen kanisterissa on Eurajoen vettä (sekä muki ja pyyhe, jos tahtoisi juoda) ja eräs teos koostuu suurista kävyistä. Mutta teosten tietoisuus on varsin pienimuotoista, hiljaista, ympäristöön sulautuvaa.

Teokset korostavat ympäristöään juuri koristelemalla sitä. Esimerkiksi Tuula Heikkilän ”Näin sen muistan” -niminen teos koostuu puiden väliin pingotetuille naruille ripustetuista akryylilevyistä. Teos on kaunis, levyt heiluvat hiljakseen ja näyttävät kevyiltä kuin pyykit, mutta juuri sen enempää siinä ei ole, eikä se toki ole tarkoituskaan. Marianne Friberg puolestaan on virkannut metallilangasta ”Ajatusten talon”, jota näyttelykävijätkin saavat jatkaa. Ajattelen silmukkaa tehdessäni lähinnä sitä miten vaikea metallilankaa on saada taipumaan silmukaksi. Mistä siis on kyse – metallin taivuttamisen vaikeudesta, entä miten metalli sopii luontoon?

 

Kartanon toisessa piharakennuksessa on vielä erillinen ullakkogalleria, jossa on esillä Muodosta pois -näyttely. Sen on toteuttanut Pouta-ryhmä, seitsemän taiteilijaa Rauman alueelta. Näyttely on Metsä Groupin sponsoroima, yritys on toimittanut käytetyn sellun. En tiedä onko yritysten sponsoroima taide nykyään kuinkakin tavallista, mutta menköön tällä kertaa. Installaatiot on suunniteltu juuri galleriatilaa varten, siellä on hiljaista ja rauhallista, kävijöinä olemme vain me, henkilökuntaakaan tilassa ei ole. Teoksissa on aukkoja ja silppua, revennyttä seinäpaperia, valoja ja varjoja. Alla olevan kuvan teos riittäisi yksinään: aukot johtavat jonnekin, käytettävissä olevan tilan kapenemiseen kenties, ja seinän varjoiset ihmishahmot kulkevat jonossa, pää kyyryssä, kohti jotain muuta. Teos etenee kahteen suuntaan. Näin koettuna se ei liity juuri mihinkään, vaan kelluu irrallisena kokemuksena tilassaan.

Ympäristökoru ja Muodosta pois Vuojoen kartanossa Eurajoella 31.8.2016 saakka.

Kesänäyttelykierros: Pori

Museoblogin kesänäyttelykierroksella suunnataan ensiksi Poriin. Porista löytyi jazz-viikolla runsaasti ohjelmaa, mutta taidekierrokselle se ei ehkä ollut paras mahdollinen hetki. Poriginal-galleriakin oli varattu muusikoiden lounge-tilaksi. Rantakadun varrella voi toki poiketa Porin taidemuseoon, jossa on edelleen mahdollisuus käydä Eggert Péturssonin näyttelyssä. Itse kävin siellä jo keväällä ja kirjoitinkin vierailusta.

Jazz-kadun edestakaisin kävelyn ja paikallisen ilmaisjazzin kuuntelun lisäksi ehdimme lopulta Porissa lähinnä P-gallerian My Little Pori -myyntinäyttelyyn, jossa oli pieniä värikkäitä Pori-aiheisia teoksia sekä toiseen jazzien ajaksi pystyyn pistettyyn pop up -myyntinäyttelyyn. Näistä huomaa, että Porin taidetarjonta keskittyi jazzien aikana kulttuurituristien palvelemiseen, My Little Pori -näyttelyssä teemana oli nimenomaan matkamuistoleikittely. Mitään sen syvällisempää ideaa en saanut matkaani, vaikka esineet ihan hauskoja olivatkin.

Eräs kiinnostavan kuuloinen gallerianäyttely olisi sijainnut Itsenäisyydenkadulla 3 h+k -galleriassa. Second coming -näyttelyssä olisi nähnyt muun muassa Saara Ekströmiä ja Anssi Kasitonnia. Emme ehtineet sinne ajoissa, sillä bongasimme näyttelyn vasta toisen gallerian ovimainoksesta hieman ennen sulkemisaikaa. Muut aiheesta kiinnostuneet ehtivät sinne vielä, jos menevät 21.7. mennessä. Mutta toisaalta Ekströmiä näin keväällä Turussa, ja Anssi Kasitonnilla tuntuu olevan lusikkansa sopassa monessa paikassa tänä kesänä: tietenkin Mäntän kuvataideviikoilla ja myös taidekeskus Purnun kesänäyttelyssä Orivedellä.

Muutoin Pori on sentään kesävieraalle leppoisa kohde varmasti myös jazzien ulkopuolella. Allekirjoittaneelle pikkukaupunkilaiselle Pori oli lapsuuden suurkaupunki, jonne mentiin ostoksille ja syömään sammakkoleivos Sarpin kahvilaan. Jos oikein kuvitteli, ostoskeskus BePopkin oli vähän kuin suurkaupungista.

Muualla päin Poria saattaa nähdä nyt esimerkiksi Jaakko Niemelän laivanrakennuksesta inspiraationsa saaneen ison teoksen.