Kesänäyttelykierros: Pori

Museoblogin kesänäyttelykierroksella suunnataan ensiksi Poriin. Porista löytyi jazz-viikolla runsaasti ohjelmaa, mutta taidekierrokselle se ei ehkä ollut paras mahdollinen hetki. Poriginal-galleriakin oli varattu muusikoiden lounge-tilaksi. Rantakadun varrella voi toki poiketa Porin taidemuseoon, jossa on edelleen mahdollisuus käydä Eggert Péturssonin näyttelyssä. Itse kävin siellä jo keväällä ja kirjoitinkin vierailusta.

Jazz-kadun edestakaisin kävelyn ja paikallisen ilmaisjazzin kuuntelun lisäksi ehdimme lopulta Porissa lähinnä P-gallerian My Little Pori -myyntinäyttelyyn, jossa oli pieniä värikkäitä Pori-aiheisia teoksia sekä toiseen jazzien ajaksi pystyyn pistettyyn pop up -myyntinäyttelyyn. Näistä huomaa, että Porin taidetarjonta keskittyi jazzien aikana kulttuurituristien palvelemiseen, My Little Pori -näyttelyssä teemana oli nimenomaan matkamuistoleikittely. Mitään sen syvällisempää ideaa en saanut matkaani, vaikka esineet ihan hauskoja olivatkin.

Eräs kiinnostavan kuuloinen gallerianäyttely olisi sijainnut Itsenäisyydenkadulla 3 h+k -galleriassa. Second coming -näyttelyssä olisi nähnyt muun muassa Saara Ekströmiä ja Anssi Kasitonnia. Emme ehtineet sinne ajoissa, sillä bongasimme näyttelyn vasta toisen gallerian ovimainoksesta hieman ennen sulkemisaikaa. Muut aiheesta kiinnostuneet ehtivät sinne vielä, jos menevät 21.7. mennessä. Mutta toisaalta Ekströmiä näin keväällä Turussa, ja Anssi Kasitonnilla tuntuu olevan lusikkansa sopassa monessa paikassa tänä kesänä: tietenkin Mäntän kuvataideviikoilla ja myös taidekeskus Purnun kesänäyttelyssä Orivedellä.

Muutoin Pori on sentään kesävieraalle leppoisa kohde varmasti myös jazzien ulkopuolella. Allekirjoittaneelle pikkukaupunkilaiselle Pori oli lapsuuden suurkaupunki, jonne mentiin ostoksille ja syömään sammakkoleivos Sarpin kahvilaan. Jos oikein kuvitteli, ostoskeskus BePopkin oli vähän kuin suurkaupungista.

Muualla päin Poria saattaa nähdä nyt esimerkiksi Jaakko Niemelän laivanrakennuksesta inspiraationsa saaneen ison teoksen.

20160716_135303

Kun taide katsoo takaisin: Saara Ekström, WAM

20160423_103257

Videoseinältä tuijottaa vastaan huuhkaja. Kun katsoo tarpeeksi kauan, se räpäyttää silmiään tai kääntää ehkä päätään, mutta jaksaa kyllä tuijottaa. Katse on intensiivinen, kuin se vaatisi jotain ja se seuraisi taiteen katsojaa sinne minne hän vain salissa meneekin.

Saara Ekströmin näyttely Wäinö Aaltosen museossa lähestyy loppuaan (viimeinen päivä tänään (24.4.2016)!), mutta onneksi ehdin vielä mennä paikalle.

Huuhkajaa vastassa on tolppien nokassa istuvia täytettyjä lintuja ja linnun ääniä, jotka kuuluvat kuution muotoisista kaiuttimista. Mutta todellinen taistelu käydään ihmisen ja pöllön, katsojan ja katseen kohteen välillä.

Saara Ekström liikkuu samoilla suunnilla kuin toisen tämän kevään näyttelyn Jussi Heikkilä, jonka näyttelyssä täytetyt ja kuvaannolliset linnut olivat myös keskeisessä osassa, mutta Heikkilä käsitteli lintujaan kevyemmin, jonkinlaisina silmänkääntötemppuina, jotka saattoivat muuttaa muotoaan helposti: ehkäpä lintu onkin vasara. Ekströmin linnut ovat ennen kaikkea läsnä, eivät muutoksen ja havainnoinnin kohteina, vaan osallistujina, jotka pyrkivät muuttamaan sitä, joka ne kohtaa.

 20160423_102603

Sitten on peruukki, diskopallo, orkidea ja maljakko hailakan ja tarkkaan harkitun värisissä vedoksissa. Ne kuvittavat installaatiota, johon kuuluu myös autonrenkaita, risuja ja vanha televisio, josta tulee lumisadetta (sitä tuli muuten tänään päivälläkin jopa Turussa, huhtikuu todella on kuukausista julmin). Museossa on hämärää ja moniin teoksiin kuuluvat ääninauhat värittävät kokemusta; paljon sellaista mikä tekee nykytaidemuseoissa käymisestä niin kiinnostavaa: päästä kokonaisvaltaisiin arjesta poikkeaviin ympäristöihin, sen sijaan että vain astuisi selkeästi valaistuun huoneeseen, jossa on tauluja seinillä.

Kiasmassakin muutama vuosi sitten esitellyssä Limbus-sarjassa on sieniä ja kukkia mustavalkokuvissa, sieniasetelmia kuin kellumassa tyhjyydessä. On jonkinlainen jäkäläkasvi, tai kallioimarre tai vastaava, joka avaa ja sulkee ”lonkeroitaan” – niiden välistä paljastuu vuorotellen numero 3, helminauhaa, kolme sormusta ja avain. Video herättää paljon assosiaatioita, mutta en haluaisi tulkita sitä. Ensireaktio on vastenmielisyys hitaasti sulkeutuvaa ja avautuvaa kasvia kohtaan, se kun tuntuu nielevän kaiken sisäänsä.

Ja sitten on broadsheet-lehtijulkaisu, jonka saa ottaa eräästä huoneesta mukaansa. Se kertoo Collyerin erakkoveljeksistä, jotka keräsivät 1940-luvulla New Yorkissa tavaraa ympärilleen, muun muassa sanomalehtiä. Lehdessä on mustavalkokuvia täytetyistä linnuista ja kirjoista ja englanninkielisiä tekstejä veljesten kokemuksesta.

Saara Ekströmin näyttely on ennen kaikkea läsnäoloa, kysymys siitä miten taide näyttäytyy ja tulee lähelle. Hän kuvaa prosesseja ja muutoksia, sitä miten hitaasti puvuntakki valmistuu, maatumista, lahoamista, silmien räpäytyksiä.

Suuri osa teoksista on uudehkoja, tehty juuri tätä näyttelyä varten. Ekström on syntynyt Turussa vuonna 1965. Vanhempien teosten kuvia voi vilkaista hänen kotisivuiltaan.