Kukkia ja puuta: Eggert Pétursson, Ai Weiwei

Kävin Porin taidemuseossa jo pääsiäisenä. Siellä yhäkin esillä oleva näyttely oli islantilaisen Eggert Péturssonin (s. 1956). Hän maalaa kukkatauluja. Se ei kuulosta lähtökohtaisesti kovinkaan kiinnostavalta, mutta lähestymistapa on moderni.

Nähdään kanervia, kissankelloja, ehkä maksaruohoa, paljon sellaisia kasveja joita allekirjoittanut ei laisinkaan tunnista, sillä minun nuoruudessani ei kasvioita kerätty. Tunturiunikko, pohjanhorsma, suohorsma. Islannin kasvisto on rikasta ja vaihtelevaa. Eräässä teoksessa on kuulemma yli 70 kasvilajia. Pintaa tekisi mieli koskettaa ja tunnustella, on valoa ja varjoa, syvyysvaikutelmaa, vaikka ilmeisesti teosten pinta on melko tasainen. Ei ihme, että lähes joka taulun vieressä on koskeminen kielletty -merkintä.

 20160326_134008

Äänioppaan mukaan varhaiset työt 1990-luvulta ovat kuin tapettia toistossaan. Myöhemmin kuviot hajoavat, muuttuvat monipuolisemmiksi. Taulujen tarkkuudessa on jotain groteskiakin, hieman samaan tapaan kuin 1600-luvun asetelmamaalauksissa tai Heikki Marilan valuvissa kukkatauluissa. Pétursson ei kuitenkaan pyri hajottamaan kukkia, vaan asettaa luonnon kuin suurennuslasin alle. Hän tavoittelee kokonaista spektriä pikkusievyydestä komeaan hämmennykseen.

Kukat ovat selvästi Péturssonin elämäntyö. Vuonna 1983 hän kuvitti islantilaisen kasvioppaan. Se on museossa näytillä, samoin kuin hänen kahdeksanvuotiaana piirtämänsä kukkatutkielmat.

Museossa on nyt esillä myös Itä-Aasian videoikkuna -projektin viimeinen osa. Projekti alkoi jo vuonna 2013, muistan nähneeni yhden aiemman osan. Kyse on kaupungistumisesta, se koetaan videoteosten läpi hämärissä huoneissa, mustilla ja turkooseilla seinillä, on hälyisää ja silti museonhiljaista. Taiteilijat ovat Ai Weiwei, Chim Pom, Ham Yan Ah, Hayakawa Yumiko, Hung Keung, Kato Tsubasa, Man Phoebe, Miyanaga Akira, Okin Collective ja Wu Mali. Näyttelyn tiedotteen mukaan taiteilijoiden teokset ovat ”vastausta Henri Lefebvren (1996: 173) vaatimukseen taiteesta, joka ei palvelisi kaupunkia koristelemalla kaupunkitilaa taideteoksilla vaan josta muodostuisi ’sekä praxis että poesis yhteiskunnallisessa mittakaavassa: kaupungissa asumisen taito taideteoksena'”.

Kyse on siis arjesta, josta Lefebvrekin on paljon kirjoittanut, siitä miten sitä voitaisiin kuvata tavalla, joka todentaa ja todellistaa. Arkeen osallistuva taide ei ole kukkataulu seinällä.

Valikoiman kiinnostavin on ehkä Ai Weiwein video nimeltä Beijing (2003), 150 tuntia kuvaa kaupungin kaduilta. Video näytetään isolla kankaalla, sen edessä on kaksi säkkituolia, joille voisi jäädä istumaan. Katson videota ehkä vain pari minuuttia, mutta on selvää, että sellainen on kokemus taiteeseen uppoamisesta. Video tuntuu myös kiinnostavammalta kuin HAM:in (Helsingin taidemuseon) talvinen Ai Weiwei -näyttely, jonka kävin myös katsomassa tammikuussa, mutta josta en tullut kirjoittaneeksi. Näyttelyssä Ai Weiwei oli puurakennelmineen mahtipontinen ja raskas, hieman teennäinen ja teetettykin, vaikka ajatusta teoksissa ja niiden taustalla toki oli.

 20160103_121243

En aina kyennyt hahmottamaan missä määrin puurakennelmat (tehdyt ja teetetyt, tai vanhoista antiikkiesineistä muunnellut) kannattelivat ja lunastivat ajatuksensa. Taustatarinat, joita teosten infokylteissä kerrotaan, ovat vaikuttavia, mutta puurakennelmat jäävät niistä etäälle, vaikka ovatkin usein vaikuttavia pelkässä valtavuudessaan. Ai Weiwein tuotanto ei ole käsitetaidetta samalla tavalla kuin sellaiset käsitetaiteelliset teokset, jotka kannattelevat ajatustaan tai käsitettään kuin höyhentä lämpöä huokuvan patterin yllä, kevyesti mutta varmasti, siten että liike ja yhteys säilyvät. Teokset joita Helsingissä nähtiin olivat raskaita ja massiivisia. Ja toisaalta on niin, että Ai Weiweissä keskeisintä on sittenkin kokonaisuus, se miten hän tekee elämästään ja toiminnastaan jonkinlaisen kantaaottavan performanssin, pikemminkin kuin yksittäiset teokset.

Mutta Beijing-videolla hän on dynaaminen, raskaus jää syrjään ja jäljellä on maailman tarkasteleminen sellaisena kuin se jonain hetkenä on.

Sama pätee lopulta Péturssoniin: hän tarkastelee maailmaa, ottamatta sen enempää kantaa siihen millainen sen tulisi olla.

Lopuksi vielä erityismaininta Porin taidemuseolle: iso seinäkkeillä jaettu halli on tilana hieno, taiteenkin kannalta ilmavampi ja miellyttävämpi kuin täyteen ahdetut pienet huoneet (kuten esimerkiksi Ateneumin Rodin-näyttelyssä näytti olevan – vaikka tietysti jokaisen museon on pelattava sillä tilalla mitä käytettävissä on). Pétursson-näyttelyssä oli myös nykyaikainen ääniopastussysteemi.

Eggert Pétursson ja Itä-Aasian videoikkuna Porin taidemuseossa 28.8.2016 saakka. Museokortilla pääsee.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Kukkia ja puuta: Eggert Pétursson, Ai Weiwei

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s