Kesänäyttelykierros 2: Eurajoki

Satakunnassa pienimuotoista nähtävää etsivä kesänäyttelyvieras voi suunnata Eurajoelle, jossa sijaitsee Vuojoen kartano. Vaikka kartanomiljöö ei kiinnostaisikaan, pihamaalla ja pihagalleriassa on esillä Ympäristökoru-näyttely. Samanniminen näyttely on järjestetty Eurajoella jo viime vuonna.

Näyttely on toki nimensä mukainen: se kommentoi ympäristöään vähän niin kuin koru kommentoi, kauniisti ja sievästi mutta pyrkimättä varastamaan päähuomiota kokonaisuudelta. Ympäristö-sana ei tällä kertaa lupaa kovin laajamittaista ekotietoisuutta – ainakaan mitään silmille räjähtävää ekokatastrofia ei ole tarjolla, mutta teoksissa on esimerkiksi käytetty kierrätysmateriaaleja. Sanna Saarinen on rakentanut ruosteisista osasista auringonkukan, Henry Merimaan teoksen kanisterissa on Eurajoen vettä (sekä muki ja pyyhe, jos tahtoisi juoda) ja eräs teos koostuu suurista kävyistä. Mutta teosten tietoisuus on varsin pienimuotoista, hiljaista, ympäristöön sulautuvaa.

20160717_120441.jpg

Teokset korostavat ympäristöään juuri koristelemalla sitä. Esimerkiksi Tuula Heikkilän ”Näin sen muistan” -niminen teos koostuu puiden väliin pingotetuille naruille ripustetuista akryylilevyistä. Teos on kaunis, levyt heiluvat hiljakseen ja näyttävät kevyiltä kuin pyykit, mutta juuri sen enempää siinä ei ole, eikä se toki ole tarkoituskaan. Marianne Friberg puolestaan on virkannut metallilangasta ”Ajatusten talon”, jota näyttelykävijätkin saavat jatkaa. Ajattelen silmukkaa tehdessäni lähinnä sitä miten vaikea metallilankaa on saada taipumaan silmukaksi. Mistä siis on kyse – metallin taivuttamisen vaikeudesta, entä miten metalli sopii luontoon?

20160717_121903

 

Kartanon toisessa piharakennuksessa on vielä erillinen ullakkogalleria, jossa on esillä Muodosta pois -näyttely. Sen on toteuttanut Pouta-ryhmä, seitsemän taiteilijaa Rauman alueelta. Näyttely on Metsä Groupin sponsoroima, yritys on toimittanut käytetyn sellun. En tiedä onko yritysten sponsoroima taide nykyään kuinkakin tavallista, mutta menköön tällä kertaa. Installaatiot on suunniteltu juuri galleriatilaa varten, siellä on hiljaista ja rauhallista, kävijöinä olemme vain me, henkilökuntaakaan tilassa ei ole. Teoksissa on aukkoja ja silppua, revennyttä seinäpaperia, valoja ja varjoja. Alla olevan kuvan teos riittäisi yksinään: aukot johtavat jonnekin, käytettävissä olevan tilan kapenemiseen kenties, ja seinän varjoiset ihmishahmot kulkevat jonossa, pää kyyryssä, kohti jotain muuta. Teos etenee kahteen suuntaan. Näin koettuna se ei liity juuri mihinkään, vaan kelluu irrallisena kokemuksena tilassaan.

IMG_20160717_130238.jpg

Ympäristökoru ja Muodosta pois Vuojoen kartanossa Eurajoella 31.8.2016 saakka.

Advertisement

Kesänäyttelykierros: Pori

Museoblogin kesänäyttelykierroksella suunnataan ensiksi Poriin. Porista löytyi jazz-viikolla runsaasti ohjelmaa, mutta taidekierrokselle se ei ehkä ollut paras mahdollinen hetki. Poriginal-galleriakin oli varattu muusikoiden lounge-tilaksi. Rantakadun varrella voi toki poiketa Porin taidemuseoon, jossa on edelleen mahdollisuus käydä Eggert Péturssonin näyttelyssä. Itse kävin siellä jo keväällä ja kirjoitinkin vierailusta.

Jazz-kadun edestakaisin kävelyn ja paikallisen ilmaisjazzin kuuntelun lisäksi ehdimme lopulta Porissa lähinnä P-gallerian My Little Pori -myyntinäyttelyyn, jossa oli pieniä värikkäitä Pori-aiheisia teoksia sekä toiseen jazzien ajaksi pystyyn pistettyyn pop up -myyntinäyttelyyn. Näistä huomaa, että Porin taidetarjonta keskittyi jazzien aikana kulttuurituristien palvelemiseen, My Little Pori -näyttelyssä teemana oli nimenomaan matkamuistoleikittely. Mitään sen syvällisempää ideaa en saanut matkaani, vaikka esineet ihan hauskoja olivatkin.

Eräs kiinnostavan kuuloinen gallerianäyttely olisi sijainnut Itsenäisyydenkadulla 3 h+k -galleriassa. Second coming -näyttelyssä olisi nähnyt muun muassa Saara Ekströmiä ja Anssi Kasitonnia. Emme ehtineet sinne ajoissa, sillä bongasimme näyttelyn vasta toisen gallerian ovimainoksesta hieman ennen sulkemisaikaa. Muut aiheesta kiinnostuneet ehtivät sinne vielä, jos menevät 21.7. mennessä. Mutta toisaalta Ekströmiä näin keväällä Turussa, ja Anssi Kasitonnilla tuntuu olevan lusikkansa sopassa monessa paikassa tänä kesänä: tietenkin Mäntän kuvataideviikoilla ja myös taidekeskus Purnun kesänäyttelyssä Orivedellä.

Muutoin Pori on sentään kesävieraalle leppoisa kohde varmasti myös jazzien ulkopuolella. Allekirjoittaneelle pikkukaupunkilaiselle Pori oli lapsuuden suurkaupunki, jonne mentiin ostoksille ja syömään sammakkoleivos Sarpin kahvilaan. Jos oikein kuvitteli, ostoskeskus BePopkin oli vähän kuin suurkaupungista.

Muualla päin Poria saattaa nähdä nyt esimerkiksi Jaakko Niemelän laivanrakennuksesta inspiraationsa saaneen ison teoksen.

20160716_135303