Kesänäyttelykierros 7: Purnu

Kesänäyttelykierrosraportointi hyppää yhden numeron yli tässä vaiheessa, sillä taidekeskus Purnun kesänäyttely Orivedellä menee jo kohta kiinni. Vielä 7.8.2016 saakka ehtii. Purnun tunnelma on omanlaisensa, rento ja rauhallinen. Purnu on kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen entinen kesäateljee. Tukiainenhan tunnetaan muun muassa ratsastavasta Mannerheimistä ja muistakin suurista julkisista veistoksista, mutta häneltä on pihamailla esillä abstraktimpiakin teoksia. Nälkä-veistos on jopa järkyttäväkin. Purnun näyttelystä puhutaan Suomen ensimmäisenä ”kesänäyttelynä”, sitä on järjestetty vuodesta 1967, aluksi vain joka toinen vuosi. Itse olen käynyt Purnussa aiemmin ainakin 2013, ja mukanani ollut eläkeikäinen pariskunta muisteli käyneensä siellä 1980-luvun alussa.

Purnun piharakennuksissa ja aitoissa on tällä kertaa esillä valikoima videoita, installaatioita ja maalauksia. Hallissa numero 1, jossa on seinillä Tukiaisen tekemiä jälkivaluja (lähinnä erilaisia päitä esittäviä patsaita), näytetään Anssi Kasitonnin nukkeanimaatiota, joka käsittelee auringonpimennystä juhannuksena vuonna 2169. Videolla animaatiohiiri kaivaa maata ja hamuaa vesimelonia. Seksikkäästi pukeutunut avaruuskissa kulkee omia menojaan. Ehkä hiiret ovat vallanneet maailman ja viettävät nyt juhannusta. Avaruuskissan tissit kohoilevat ja korkokengät kopisevat. Tulee pimeää. Kissa katsoo itseään lammen peilistä ja näkee hiiren, he kohtaavat, toisensa. He keskustelevat vapisten. ”En muuten tajunnut sanaakaan”, lukee ruudulla. Lopussa nähdään suudelma. Tässä se minkä ehdin videosta havaita. Näyttelyluettelossa puhutaan vampyyrista, mutta tähän aspektiin en kiinnittänyt huomiota, ehkä siksi, että pidän vampyyrikuvastoa pääsääntöisesti pitkästyttävänä. Näen vain mitä haluan nähdä. Kasitonnin video on myytävänä, se maksaa kymppitonnin.

Purnussa tuntuu kukoistavan tänä kesänä ennen kaikkea lempeä huumori. Kasitonnin surrealistisesti revittelevän otteen ohella nähdään muun muassa Timo O. Nenosen rusennetusta sinappituubista rakennettu ankka. Eräässä huoneessa nähdään Jasmin Anoschkinin puuveistoksia, jotka muistuttavat hieman Jäppilän kesänäyttelyn otuksia. Pia Sirén on rakentanut yhteen halliin rakennustyömaan, jonne voi mennä sisälle. Sen pressut näyttävät korokkeelta katsottuna aivan Alpeilta. Näyttelyn ovat kuratoineet Kari ja Tina Cavén, jotka kertovatkin Purnun nettisivuilla näyttelyn motoksi ”Tajusin juuri jotain, mutta mitä?”.

Huumorin rinnalla nähdään kuitenkin myös hillitympää pysähtymistä. Hanna Saarikosken keveällä kädellä piirrettyjen ihmisiä esittävien kehyksettömien akvarellien ilmeikkyys pysäyttää tarkastelemaan. Eräässä teoksessa, jonka nimi on Silja, näen teini-ikäisen itseni. Heikki Marilalta esillä on kolme punamustaa viivateosta. Yksittäisinä ne eivät puhuttele niin paljon kuin pelkkää Marilaa esitellyt näyttely Wäinö Aaltosen museossa vuosi sitten. Ehkä Marila vaatii ympärilleen tunnelman ja kokonaisuuden.

Anna Tuoria voi tänä kesänä nähdä monessa paikassa. Pari hänen teostaan oli myös Mäntän kuvataideviikoilla, ja jotain on myös Turun Ars Novassa, jonka näyttelyssä minunkin pitäisi vielä ehtiä käydä ennen kuin se 11.9. suljetaan. Nyt kun Tuoria näki taas Purnussa, hänen maisemansa alkaa jo tuntua tutulta, lämpimän herkältä pysähdykseltä kaikenlaisen sekavan välissä. Hänen maisemansa on vaaleanpunainen ja mintunvihreä ja harmaa, tyttö ajaa pyörällä ja nähdään puita ja taloja talven ja myrskyn keskellä. Tuorin teoksissa on irrallisia maailmoja, jotka limittyvät toisiinsa.

Ehkä sama limittyneisyys pätee Purnuun: sen piharakennuksissa ja vanhahtavassa miljöössä mahtuvat sujuvasti olemaan Kasitonni, Tuori ja Tukiainen ilman että kenenkään tarvitsee väkisin tunkea toisten seuraan.

Advertisement

Kesänäyttelykierros 4: Mäntän kuvataideviikot

Mäntän kuvataideviikot ovat tänä vuonna Anssi Kasitonnin kuratoimat. Se näkyy: ote on rento, värikäs ja sarjakuvamainen, ja otsikkona on ”Kommandona”. Mukana on pari yhdysvaltalaistaiteilijaa (mm. Lucy Liu, jonka taiteesta Kasitonni ainakin mainostempun mukaan näki unta), mutta muutoin taiteilijat ovat suomalaisia.

Näyttely alkaa Riikka Hyvösen mustelmakuvilla: värikkäisiin pikkuhousuihin verhotussa takapuolessa on laaja puolikuun muotoinen sinertävä jälki. Mustelmat on saatu roller derbyssä. Sitten on Kalle Mustosen ”Death of the Gnome King – Afterlife”. Toisin kuin viimevuotisessa Turku Biennaalissa, tonttukuninkaan sisälle voi mennä kuin pieneen mökkiin. Siellä on keinutuoli, metronomi ja puutarhatonttuja hyllyllä. On kodikasta ja mukavaa, vaikka tikitys ja tontut häiritsevätkin.

Esillä on myös Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä tunnetun Kalevi Helvetin teoksia, joissa muun muassa pässi ja härkä ovat vihaisia ja on tapahtunut ”auto onnetoumutta – kuolemaa – auto onnetemuuttaa”. Eräässä teoksessa Lidlin muovikassia kantava mies on ristiinnaulittu. Pekka ja Teija Isorättyän piharakennukseen sijoitetussa teoksessa harvinaista sairautta sairastavan lapsen hoidossa käytetyt muoviletkut on aseteltu installaatioksi.

Toisaalla voi tarkastella Kaija Papun virkkaamaa aidonkokoista poliisiautoa ja Konsta Ojalan installaatiota nimeltä Extreme Fistbump, jossa erilaisten pylväiden, kynttilänjalkojen ja muiden korokkeiden päälle on aseteltu muun muassa Karvinen-lelu, leikkidinosaurus, rap-artisti Elastisen levy-yhtiön Rähinä-pääsiäismuna ja ilmalla täytetty tiikeri.

Saatavilla on myös Kasitonnin tekemä ääniopastus. Sitä ei voi kelata, on tyydyttävä annettuun järjestykseen, jossa Kasitonni selostaa näyttelyä jatkuvalla syötöllä.  ”Mitään en ymmärrä, mutta tarviiko sitä niin ymmärtääkään. Tykkään katsella tätä”, sanoo Kasitonni jostain teoksesta, ehkä juuri Ojalan.

Mika Taanilalta esillä on lyhyt videoteos, jossa juostaan nopeasti tekstitys läpi seinälle projisoidulla videolla. Teoksen aloittamiseksi on painettava nappia. Kuvataideviikkojen avajaisissa on esitetty myös Taanilan Mannerlaatta-elokuva. Sen näin kesäkuussa Sodankylän elokuvajuhlilla. Runoilija Harry Salmenniemen tekstillä varustettu  lettristinen elokuva on tehty ilman kameraa hyödyntäen valokopiointia, tekstiä ja erilaisia esineitä. (Kuvataideviikkojen sivulla oleva pdf kertoo tarkemmin). Tekstit ja kuvat vaihtuvat nopeasti, kaikkea ei voi omaksua, välkkeestä ja hätkähdyksistä ei saa otetta. Teksti on monitulkintaista ja moniaalle kurkottavaa, sanat kuten ”onnettomuus” voidaan lukea monella tapaa. Kokemus on musertava, tuntuu todella kuin olisi matkalla, kaikki aistit avoinna, epävarmana ja herkillä. Mitenkään miellyttävää se ei ole, mutta täytyykö sen olla.

Ehkä tässä se, mitä haluaisin tämänvuotisista Kuvataideviikoista sanoa.  Näyttely on hauska jos kohta surullinenkin ja samalla äärettömän typerä. Paljoa järkeä ei ole, mutta täytyykö olla.

XXI Mäntän kuvataideviikot 31.8.2016 saakka.

Kesänäyttelykierros: Pori

Museoblogin kesänäyttelykierroksella suunnataan ensiksi Poriin. Porista löytyi jazz-viikolla runsaasti ohjelmaa, mutta taidekierrokselle se ei ehkä ollut paras mahdollinen hetki. Poriginal-galleriakin oli varattu muusikoiden lounge-tilaksi. Rantakadun varrella voi toki poiketa Porin taidemuseoon, jossa on edelleen mahdollisuus käydä Eggert Péturssonin näyttelyssä. Itse kävin siellä jo keväällä ja kirjoitinkin vierailusta.

Jazz-kadun edestakaisin kävelyn ja paikallisen ilmaisjazzin kuuntelun lisäksi ehdimme lopulta Porissa lähinnä P-gallerian My Little Pori -myyntinäyttelyyn, jossa oli pieniä värikkäitä Pori-aiheisia teoksia sekä toiseen jazzien ajaksi pystyyn pistettyyn pop up -myyntinäyttelyyn. Näistä huomaa, että Porin taidetarjonta keskittyi jazzien aikana kulttuurituristien palvelemiseen, My Little Pori -näyttelyssä teemana oli nimenomaan matkamuistoleikittely. Mitään sen syvällisempää ideaa en saanut matkaani, vaikka esineet ihan hauskoja olivatkin.

Eräs kiinnostavan kuuloinen gallerianäyttely olisi sijainnut Itsenäisyydenkadulla 3 h+k -galleriassa. Second coming -näyttelyssä olisi nähnyt muun muassa Saara Ekströmiä ja Anssi Kasitonnia. Emme ehtineet sinne ajoissa, sillä bongasimme näyttelyn vasta toisen gallerian ovimainoksesta hieman ennen sulkemisaikaa. Muut aiheesta kiinnostuneet ehtivät sinne vielä, jos menevät 21.7. mennessä. Mutta toisaalta Ekströmiä näin keväällä Turussa, ja Anssi Kasitonnilla tuntuu olevan lusikkansa sopassa monessa paikassa tänä kesänä: tietenkin Mäntän kuvataideviikoilla ja myös taidekeskus Purnun kesänäyttelyssä Orivedellä.

Muutoin Pori on sentään kesävieraalle leppoisa kohde varmasti myös jazzien ulkopuolella. Allekirjoittaneelle pikkukaupunkilaiselle Pori oli lapsuuden suurkaupunki, jonne mentiin ostoksille ja syömään sammakkoleivos Sarpin kahvilaan. Jos oikein kuvitteli, ostoskeskus BePopkin oli vähän kuin suurkaupungista.

Muualla päin Poria saattaa nähdä nyt esimerkiksi Jaakko Niemelän laivanrakennuksesta inspiraationsa saaneen ison teoksen.