Sitten on vielä Fiskarsin Kuparipajan kesänäyttely, joka kulkee nimellä Kasvu. Näyttelyn järjestäjänä on Fiskarsin muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta Onoma. Näyttelyn lähtökohtana onkin juuri muotoilu, mutta siitä päästään muuallekin. Alussa nähdään suorastaan perinteistä muotoilua: erikoinen peili, kaappi, lapsen sänky, lamppuharja eli harjasta tehty lamppu.
Yhtenä vetonaulana on lasitaiteilija Camilla Mobergin lasiveistos, joka on toteutettu maahanmuuttajien kanssa tehdyn monikulttuurisen projektin pohjalta. En ole varma mistä siitä tavoittaisin monikulttuurisuuden tai idean kotia Suomesta etsivistä ihmisistä. Mutta teoksen kaari on kaunis, se johtaa paikasta toiseen tai edestakaisin. Ehkä se on jokin värikäs silta. Tuula Penttilän viulunkieliteoksessakin portaat johtavat ylös tai alas. Marit Roland on tehnyt installaation paperista, joka sekin on kaunis.
Vuoden 2015 nuorelta taiteilijalta Ville Anderssonilta esillä on valokuvateos, jossa nähdään muoto, liike ja syvyys samassa kuvassa. Viitteellinen teos sopii hyvin linkiksi muotoilusta muuhun taiteeseen.
Anna Ulff on muotoillut hiuksista astioita ja asettanut ne pöydälle. Tällä kesänäyttelykierroksella olen kohdannut usein hiuksia, niitä oli käyttänyt ainakin Noora Schroderus Mäntässä, taisi olla joku muukin, jonka olen jo unohtanut. Materiaalina hius tuntuu omituisen vastenmieliseltä, vaikka useimmilla ne ovat mukana kaiken aikaa. Entä hius ruokapöydässä: muistan edelleen kollektiivisen kuvotuksemme 20 vuotta sitten, kun yläasteen kouluruokailussa joku löysi kanaviillokista hiustupon. Ulffin teos tavoittelee jonkinlaista muotoilun arkisen kauneuden ja vastenmielisyyden orgaanista yhteyttä.
Ron Nordström on tehnyt identiteettiprojektin, johon kuuluu Instagram-kuva omasta itsestä joka päivä. Näyttelyssä teosta esitetään 12 näytöllä, joilla kuvat vaihtuvat. Idea sinänsä ei ole uusi, tällaisia projekteja nousee nykyään esiin jopa iltapäivälehdissä (”Mies otti kuvan itsestään vuoden ajan joka päivä – katso hämmästyttävät kuvat”). Ja toisaalta tekijän arkea dokumentoivia projekteja on tehty paljonkin, äkkiseltään tulee mieleen ainakin Bernadette Mayerin Memory. Nordströmin kuvat ovat toki hupaisia, hän on pukeutunut milloin sadetakkiin ja milloin sotkenut naamansa jollakin. Toisin kuin iltapäivälehtiuutisoitavassa projektissa, näyttelyssä teoksesta ei välity niinkään muutos kuin erilaiset tavat olla itsensä kanssa, se kuinka ehkä itseään kestää paremmin, jos pyrkii tekemään itsestään kepeästi jotain erilaista joka päivä.
Eräs kiinnostavimmista on Sami Salomaan Oppilas, suurikokoinen puusta tehty ihmishahmo, jossa näkyy liike. Taaksepäin taipuva vartalo toimii kevyesti kuin joogassa, toisaalta takamus painuu raskaasti alaspäin. Hahmon mittasuhteet ovat oudot, sen rosoisuus on koskettavaa.
Kasvu-näyttelystä mieleen jääkin ennen kaikkea liike, suuntaan tai toiseen aukeava, kohoava ja kulkeva eteneminen kohti jotakin, harvoin jostain poispäin, usein päämäärättömästi. Kaikki teokset eivät ole erityisen mieleenpainuvia tai oivaltavia, mutta kokonaisuus liikuttaa.
Kasvu-näyttely Fiskarsissa 25.9.2016 saakka. Fiskars on hyvä kohde kesäpäivän viettoon muutenkin. Testasimme myös Ravintola Kuparipajan lounasbuffetin, joka oli erinomainen, joskaan ei lounaaksi kovin edullinen.
museoblogi 