Hedelmiä ja vihanneksia: Nykytaiteen äänekkäät elämät (Hamburger Bahnhof, Berliini, osa 1)

IMG_2731Berliinissä pääkohteeni on Hamburger Bahnhof – Museum für Gegenwart. Se on valtava nykytaiteen museo aikoinaan liian pieneksi jääneellä entisellä rautatieasemalla. Tänä kesänä Hamburger Bahnhofissa on noin seitsemän eri näyttelyä.

Ensimmäinen niistä on ”A-Z: The Marzona Collection”, joka esittelee kolmen kuukauden välein vaihtuvan valikoiman käsitteellistä ja minimalistista taidetta museon kokoelmista. Ensimmäinen huone on nyt omistettu Ed Ruschalle ja erityisesti varhaisille töille 1960- ja 70-luvuilta. Videolla nimeltä Premium 1970-luvun mies tekee salaatista asetelmaa. Hän leikkaa kurkkua ja tomaattia, asettelee niitä siistin koristeellisesti – sängylle. En kerro enempää, mutta video on hämmentävä ja asettaa jälleen uuteen kulmaan ruoka-aiheiset asetelma-aiheet. Miehellä on hiljainen, salainen elämänsä.

Myös Joseph Beuysiä on museossa useampi työ. Hänen installaationsa ovat enimmäkseen suurikokoisia ja lannistavia pelkällä läsnäolollaan. Kiinnostavin on (jälleen) hedelmän sisältävä asetelma: Capri-Batterie vuodelta 1985, joka esittelee sitruunan ja keltaisen lampun lasisessa laatikossa. Teos on kuulemma ekologinen kannanotto siihen kuinka energia tulee luonnosta. Mutta sitruuna on oikea, ja se jos mikä on jännittävää. Sitruuna on kutsuvan värikäs, virkistävä jo pelkällä läsnäolollaan.

Ohjeen mukaan patteri eli sitruuna tulee vaihtaa 1000 tunnin välein. Useissa museoissa (teoksesta on olemassa useita kopioita) on siis henkilö, jonka toimenkuvaan kuuluu sitruunan vaihtaminen. Tai ehkä vuoro kiertää, sillä onhan ikävää, jos yksi henkilö joutuu aina hakemaan kaupasta sitruunan. Ainakin Hamburger Bahnhofissa sopivaa henkilökuntaa varmasti riittää, sillä saksalaisissa museoissa näyttää olevan aina poikkeuksellisen runsaasti museovahtimestareita paikalla, joskus jopa enemmän kuin muita kävijöitä.

Kokoelmanäyttelyiden hämmentävimpiä töitä on Matthew Barneyn Cremaster 1 vuodelta 1995. Siihen sisältyy kaksi kuvaa naisesta oudossa asennossa valkoisten pehmusteiden välissä. Hänellä on kädessään viinirypäleitä. Toisella seinällä on kuva naisesta tanssijamuodostelman keskellä suurella urheilukentällä, ja pääkohteena video, jossa naisen liikkeitä seurataan. Ollaan ilmalaivassa, nainen on pöytäliinan alla, ja pöydän ympärillä ikkunoista ulos katselevat lentoemännät. Itse asiassa ilmalaivoja on kaksi, eron tietää siitä, että pöydillä on erivärisiä viinirypäleitä. Nainen vetää rypäleitä pöydässä olevan aukon läpi. Kuuluu yksinkertaista musiikkia, koreografia kentällä etenee. En pysty katsomaan videota kokonaisuudessaan, se on ilmeisesti pitkäkin, joten kokonaisuus jää hahmottumatta.

Jollain tapaa kyse on hiljaisuudesta, ilmalaivan vaimeasta kohinasta, ja liikkeen muuttumisesta liikkeeksi. Video on rauhoittava, lähes meditatiivinen. Teoksesta voisi katsoa videokeskustelun Ubuwebistä (erinomainen sivusto esim. käsitetaiteesta kiinnostuneille), mutta toistaiseksi haluan muistaa siitä vain kokonaisvaltaisen hämmennyksen kokemuksen, sen kuinka haluaisin nauraa mutta en voi.

Warhol

Hämmennyksen kokemus: siihen ei pysty esimerkiksi Andy Warhol, jolta samassa kerroksessa on useita teoksia. Esillä on muun muassa varhaisteoksia, yksinkertaisia piirroksia, joissa värit sentään ovat yhtä kirkkaita kuin myöhemmin. Warholin teokset ovat tyypillisimmillään typerryttäviä, lähes täyttä pintaa, mikä on tietysti tarkoitus. Kirkkaat värit ja selkeys ovat kyllä puoleensavetäviä.

En myöskään ole ratkaissut kysymystä siitä miksi juuri viinirypäleitä, halki satojen vuosien, Frans Snydersin 1600-luvulta Matthew Barneyn 1900-luvun lopulle.  Kokemukseni Hamburger Bahnhofin kokoelmista on ennen kaikkea kokemus hämmennyksestä. Osittain se johtuu runsaudesta – museo on niin laaja, että aina on kiire seuraavaan huoneeseen.

Hamburger Bahnhof – Museum für Gegenwart collections, West Wing.

A-Z. The Marzona Collection #6/9 PQR, 26.5.-30.8.2015. Warhol ja Barney ovat luultavasti esillä pysyvämmin.

Invalidenstraβe 50-51, 10557 Berliini, S-/U-Bahn Hauptbahnhof.

Mainokset

Still life ja lifestyle: Berliini ja eurooppalaiset vanhat mestarit

Seuraava taidematkakohde on Berliini. Koska meille tulee yllätyksenä, että Neue Nationalgalerie on suljettu, päädymme läheiseen Gemäldegaleriehin. Se on kai jonkinlainen kompromissi. Museossa on esillä eurooppalaista maalaustaidetta 1200-1700-luvuilta. On myönnettävä, että en ole siitä erityisen kiinnostunut, koska olen nähnyt Jeesus- ja tärkeä renessanssihenkilö -maalauksia runsaasti jo esimerkiksi Lontoon ja Pariisin museoissa.

IMG_2656

Alussa jaksamme pohtia tarinoita maalausten takana. Mietimme miten Frans Snydersin Stilleben mit Hummer und Früchten -asetelma on saatu toteutettua, mikäli se on maalattu mallista: ehkä hummeri on ollut syytä keittää, että se ei alkaisi haista maalaustyön kestäessä? Kana ainakin näyttää raa’alta. Lisäksi siinä on viinirypäleitä ja kissa. (Taulun voi katsoa tämän artikkelin lopusta.)

Ruoka-aiheet olivat 1600-luvun maalaustaiteessa varsin suosittuja eritoten Hollannissa, Googlekin löytää useita uhkaavan tummasävyisiä asetelmia, joissa hummeri ja hedelmät ovat groteskilla tavalla esillä. Erityisesti maalaukset joissa esiintyi eksoottisia ruokia olivat usein statussymboleita, jotka viittasivat ulkomailta tuotuihin rikkauksiin, kuten Nicola Krantz kertoo. Maalausten tarkkuus on tietysti ihailtavaa, se tarkkuus, jonka valokuvan keksiminen on tehnyt suorastaan vähäarvoiseksi. Nykyajan asetelmiakin tekevät ruokalehtien kuvausjärjestelijät ja mainossuunnittelijat (jopa Instagram-amatöörit), mutta tarkoitus on ehkä osittain samantapainen: viitata yltäkylläisyyteen ja herättää ruokahalua, kaipuuta johonkin toisaalle, huolella rakennettuihin pöytiin, jossa tarjolla on kaikki tämä ja vielä jotain muuta, se lifestyle, josta ruokalehti kertoo.

Vanhojen taiteilijoiden teokset kertovat paljon ajastaan ja jälki on taidokasta, mutta yksittäisiä teoksia en jää katsomaan kovin pitkäksi aikaa. Tällaisissa museoissa maalauksia tapaa olla turhan paljon, jotta niille voisi suoda niiden kaipaamaa Krantzin artikkelin kaltaista historiallista pohdintaa ja perehtymistä.

Lukuisten vanhojen maalausten keskellä on Hanns Kunitzbergerin (s. 1955) teos ”Anfang 2015 Später”, joka on kaksi pientä valkoista neliönmuotoista kangaspohjaa. Sen formaatti on sama kuin jollain vanhalla teoksella, mutta kokemus eri. Rinnastus tuntuu tavoittavan sen mikä ero ehkä on taiteen katsomisella ja kohtaamisella, perehtymisellä ja kokemisella. Kunitzbergerin voi ohittaa yhtä lailla kuin ohitan suuren osan noin 1500:sta esillä olevasta maalauksesta, mutta se on samassa koettu, tunnistan sen.

Tarvitsenko taidetta, jotta voin toisaalta katsoa ruokalehtien hiljaisia elämiä, niitäkin joita minulla ei ole, syödä nopeaksi päivälliseksi jotain pakastimesta ja kokea tämän kaiken niin kuin tunnistaisin mitä on tapahtunut?

———

IMG_2657Vuonna 1998 avattu Gemäldegalerie on tyylikäs: suuressa rakennuksessa on monia pieniä näyttelyhuoneita, joiden keskellä on avara sali. Reunoilla voi istua ja katsella valon osumista kattoikkunoiden läpi lattiaan ja Walter de Marian (1935-2013) lähdeveistokseen. Miinusta siitä, että taulujen nimet kerrotaan pelkästään saksaksi ja muutakin teksti-informaatiota on niukalti tarjolla.

Gemäldegalerie: Matthäikirchplatz, 10785 Berlin – U-Bahn Potsdamer Platz