Kesänäyttelykierros 4: Mäntän kuvataideviikot

20160718_123655Mäntän kuvataideviikot ovat tänä vuonna Anssi Kasitonnin kuratoimat. Se näkyy: ote on rento, värikäs ja sarjakuvamainen, ja otsikkona on ”Kommandona”. Mukana on pari yhdysvaltalaistaiteilijaa (mm. Lucy Liu, jonka taiteesta Kasitonni ainakin mainostempun mukaan näki unta), mutta muutoin taiteilijat ovat suomalaisia.

Näyttely alkaa Riikka Hyvösen mustelmakuvilla: värikkäisiin pikkuhousuihin verhotussa takapuolessa on laaja puolikuun muotoinen sinertävä jälki. Mustelmat on saatu roller derbyssä. Sitten on Kalle Mustosen ”Death of the Gnome King – Afterlife”. Toisin kuin viimevuotisessa Turku Biennaalissa, tonttukuninkaan sisälle voi mennä kuin pieneen mökkiin. Siellä on keinutuoli, metronomi ja puutarhatonttuja hyllyllä. On kodikasta ja mukavaa, vaikka tikitys ja tontut häiritsevätkin.

Esillä on myös Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä tunnetun Kalevi Helvetin teoksia, joissa muun muassa pässi ja härkä ovat vihaisia ja on tapahtunut ”auto onnetoumutta – kuolemaa – auto onnetemuuttaa”. Eräässä teoksessa Lidlin muovikassia kantava mies on ristiinnaulittu. Pekka ja Teija Isorättyän piharakennukseen sijoitetussa teoksessa harvinaista sairautta sairastavan lapsen hoidossa käytetyt muoviletkut on aseteltu installaatioksi.

20160718_121522

Toisaalla voi tarkastella Kaija Papun virkkaamaa aidonkokoista poliisiautoa ja Konsta Ojalan installaatiota nimeltä Extreme Fistbump, jossa erilaisten pylväiden, kynttilänjalkojen ja muiden korokkeiden päälle on aseteltu muun muassa Karvinen-lelu, leikkidinosaurus, rap-artisti Elastisen levy-yhtiön Rähinä-pääsiäismuna ja ilmalla täytetty tiikeri.

Saatavilla on myös Kasitonnin tekemä ääniopastus. Sitä ei voi kelata, on tyydyttävä annettuun järjestykseen, jossa Kasitonni selostaa näyttelyä jatkuvalla syötöllä.  ”Mitään en ymmärrä, mutta tarviiko sitä niin ymmärtääkään. Tykkään katsella tätä”, sanoo Kasitonni jostain teoksesta, ehkä juuri Ojalan.

20160718_123226

Mika Taanilalta esillä on lyhyt videoteos, jossa juostaan nopeasti tekstitys läpi seinälle projisoidulla videolla. Teoksen aloittamiseksi on painettava nappia. Kuvataideviikkojen avajaisissa on esitetty myös Taanilan Mannerlaatta-elokuva. Sen näin kesäkuussa Sodankylän elokuvajuhlilla. Runoilija Harry Salmenniemen tekstillä varustettu  lettristinen elokuva on tehty ilman kameraa hyödyntäen valokopiointia, tekstiä ja erilaisia esineitä. (Kuvataideviikkojen sivulla oleva pdf kertoo tarkemmin). Tekstit ja kuvat vaihtuvat nopeasti, kaikkea ei voi omaksua, välkkeestä ja hätkähdyksistä ei saa otetta. Teksti on monitulkintaista ja moniaalle kurkottavaa, sanat kuten ”onnettomuus” voidaan lukea monella tapaa. Kokemus on musertava, tuntuu todella kuin olisi matkalla, kaikki aistit avoinna, epävarmana ja herkillä. Mitenkään miellyttävää se ei ole, mutta täytyykö sen olla.

Ehkä tässä se, mitä haluaisin tämänvuotisista Kuvataideviikoista sanoa.  Näyttely on hauska jos kohta surullinenkin ja samalla äärettömän typerä. Paljoa järkeä ei ole, mutta täytyykö olla.

XXI Mäntän kuvataideviikot 31.8.2016 saakka.

Bartleby ja tekemättä jättäminen: XX Mäntän kuvataideviikot

20150708_175928Mäntässä on niin paljon näyttelyitä, että Kuvataideviikoille jää Suomen poikki suuntaavassa aikataulussamme harmillisen vähän aikaa. Se surettaa, sillä nähtävää olisi useammaksikin tunniksi. Entisen teollisuusrakennus Pekilon neljässä kerroksessa sijaitsevan Uusi nykyisyys -näyttelyn ovat kuratoineet Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger. Erityisenä tavoitteena on nostaa esille Suomessa toimivia ulkomaalaistaustaisia taiteilijoita. Näyttely kokonaisuutena pyrkiikin haastamaan ja ravistelemaan. Sinänsä mielenkiintoista on, ettei kokoavana teemana ole kuitenkaan esimerkiksi tarkastella Suomea ulkopuolisten silmin tai muuta ennalta arvattavaa, vaan mahdollisuudet ja tarkastelun kohteet ovat laajempia. Kokonaisuus vaikuttaa toki hajanaiselta, ja kantaaottavimpien töiden rinnalla vähemmän kantaaottavat tuntuvat helposti ohitettavilta.

Monissa teoksissa kommentoidaan poliittisia ja ihmisoikeudellisia kysymyksiä. Ray Langenbachin installaatio esittelee David Rossin, lapsikauppajuristin, turvapaikkahakemuksen. Suohpanterror-kollektiivilta on esillä saamelaispukuinen Huuto-mukaelma ja muita kuvia, joilla pyritään ottamaan kantaa saamelaisten kokemiin epäoikeudenmukaisuuksiin. Erään teoksen posliinilautasissa on suomalaisten poliitikkojen kuvia.

20150708_175149Tarjolla on myös solvauksia ohikulkijoille huuteleva ananas (Christelle Mas) ja teos, jossa kävijä pääsee ilmaiseksi sisään, jos osallistuu teokseen ja ottaa näyttelyyn kannettavakseen kyltin, johon voi kirjoittaa vapaavalintaisen tekstin (Harrie Liveart).  Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen 101 kaikkien puolesta -projektiin liittyvässä Vaikuttavien kirjojen kirjastossa voi tarkastella erilaisten ihmisten valitsemia kirjoja Gabriel Garcia Marquezista Roope Ankkaan. Ihmisistä itsestään kerrotaan ikäryhmä, asuinpaikka ja muutamia muita demografisia tietoja.

Karolina Kucian teoksessa Mental Hotel voi mennä valkoiseen koppiin, jonka perällä on kirjoituspöytä. Pöydällä on vihko, jossa lause ”Artists can…” odottaa jatkoa. Lisäksi on lehtisiä, joissa on dialogia, joka perustuu Herman Melvillen Bartleby-pienoisromaaniin. Kucian toisessa kopissa on lauseita, jotka viittaavat muun muassa Germanwingsin koneen lentoturmaan. Tässä vaiheessa on jo niin kiire, että teoksen syvempi idea jää ehkä avautumatta (erilaisissa tiedotteissa kerrotaan Kucian asettavan näyttelyvieraan torakan asemaan, mutta tämä aspekti menee minulta ohi), mutta jään jälleen miettimään Bartlebya, joka kieltäytyi tekemästä, hän sanoi: ”Mieluiten en” (I’d prefer not to). Bartleby, the Scrivenerhan on yksi parhaita tarinoita mitä on koskaan kirjoitettu. (Löytyy myös Juhani Lindholmin suomennoksena ehkä lähimmästä kirjastosta.)

Bartleby tuo mieleeni viimekesäisen Kunsthalle Wienin New Ways of Doing Nothing -näyttelyn (pdf-linkki), joka  käsitteli monin tavoin työtä ja sen tekemättömyyttä. Kyse oli taiteesta työnä, kuten osaltaan myös Mäntässä, mutta myös muusta, nykyajan työelämän huonontumisesta. Se oli kiinnostava näyttely erityisesti siksi, että siinä oli näinkin tarkkaan rajattu teema. Bartleby oli esillä ainakin taiteilijakollektiivi Claire Fontainen teoksissa, ja muun muassa Natalie Czechin kuvat, joissa toistuu Daniil Harmsin teksti ”Today I wrote nothing. Doesn’t matter. 9 January” pohtivat sitä mitä olisikin jättää tekemättä, kieltäytyä siitä tai antaa olla, ja olla silti merkityksellinen. Joskus oikea vastaus ”artists can” -lauseen jatkoksi saattaisikin olla ”do nothing” tai ”prefer not to”. Taidetta tekemällä kieltäytyy aina jostain muusta, monesta sellaisestakin toiminnasta, joita Kuvataideviikkojen teokset tarkastelevat, ja samalla tietysti tekee jotain muuta. Tämä ei ole ajatuksena kovinkaan oivaltava, mutta kyse on totaalikieltäytymisen mahdollisuudesta, sen toisintamisesta erilaisiin tilanteisiin, mitä Bartleby ehdottaa. Ajatus tekemättä jättämisestä on ja sittenkin ei ole juuri sen vastaista mitä moni Kuvataideviikkojen kantaaottavimmista taiteilijoista on tehnyt.

Kuvataideviikot 31.8.2015 saakka.