Merkitysten katoamisesta: Kiasma syksyllä 2015

20151108_141337Ehdin vihdoin Kiasmaan, ja ennen kaikkea haluan nähdä Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulun. Tuntuu kuitenkin siltä, että olen nähnyt Jani Leinosen jo, niin paljon hän on ollut viime aikoina esillä. Monet nyt esillä olevat teokset ovat myös saaneet huomiota aiemmin, kuten Ronald McDonaldin kidnappaus vuonna 2011. Olen myös nähnyt Leinosen lokakuussa toteuttaman Tony Is Back -videosarjan, jossa Toni Tiikeri auttaa ihmisiä yltämään kyseenalaisiin suorituksiin murojensa avulla. Itse Tottelemattomuuskoulu on museohuoneen keskelle sijoitettu koulurakennus, jossa tunnetut ihmiset ovat käyneet opettamassa tottelemattomuutta (opetusvideoita voi katsoa Youtubestakin).

Näyttelyn mottona on lause, joka näkyy ikkunasta Mannerheimintielle ja eduskuntatalollekin. Kuvassani on siitä on vain heijastus: ”The most terrible things, war genocide and slavery, have resulted not from disobedience but from obedience”.

Tietenkin lause tuntuu oleelliselta näinä päivinä, kun filosofian professori Sara Heinämaakin voi kirjoittaa sanomalehdessä merkitysten katoamisesta ja sääntöjen seuraamisesta.

20151108_142449Leinonen lataa tuotemerkkejä omilla merkityksillään. Uudelleenkirjoitettujen ja koristeltujen muro- ja kaurahiutalepakkausten lisäksi esillä on tuotemerkkien hautausmaa, jonne on haudattu muun muassa Brillo soap pads -laatikko (tietenkin, mitäpä muutakaan). Jos Andy Warhol kutsui tarkastelemaan saippuoitua teräsvillaa sisältävän laatikon arkea taiteena samalla kun kuulemma lopetti taidehistorian, Brillo-laatikon hautamuistomerkki melkeinpä ehdottaa, että enää ei kannatakaan katsoa eikä pohtia, kaikki on jo ilmeisesti menetetty.

Eräs leluja ja muuta halpatuotantotavaraa kuvaava teos on tehty Leinosen tilauksesta kiinalaisessa tehtaassa. Kuuntelen, kuinka museokävijä-äiti selostaa teosta lapselleen, sanoo jotain lapsityövoimastakin.

Leinosen samanaikainen kapitalismin kritiikki ja kapitalismiin osallistuminen on toki tunnetusti kiistanalainen aihe. Kyse on lopulta valintojen näennäisyydestä. Murovaihtoehtoja tuntuu olevan loputtomiin, mutta voimme silti valita vain niistä, jotka joku muu on kauppaan tuonut. Ehkä tottelemattomuuskin on vain näennäinen valinta, jos silläkään ei pääse eroon tuotemerkeistä, huomioarvon tavoittelusta ja kaupallisuudesta. Se ei välttämättä tarkoita, että Leinonen on epäonnistunut, sillä ehkä keskeisintä hänen tuotannossaan (!) on tapa, jolla hänen taiteensa tuotantoprosesseineen kaikkineen ilmentää näitä sidonnaisuuksiamme.

—-

Kiasman keskikerroksessa esillä on kokoelmanäyttely nimeltä Face to Face, joka tarkastelee muotokuvan ulottuvuuksia. Olen käynyt näyttelyssä jo kerran aiemmin, elokuussa, jolloin poikkesin muiden menojen lomassa hetkeksi Kiasmaan. Se vierailu oli niin lyhyt, etten ole kirjoittanut siitä, mutta on huomattavaa, että näyttely asettuu nyt eri kontekstiin kuin silloin. Museon päävetonaulana oli vielä elokuussa Robert Mapplethorpen valokuvanäyttely, jossa oli myös kyse katsomisesta ja katseen kohteena olemisesta. Nyt Face to Face -näyttelystä esiin nousee Aurora Reinhardin Cosmetics & Accessories, johon kuuluu muun muassa puuterirasia ja huulipuna hiukan muunneltuina. Ne näyttävät vitriinissä kauniilta, sellaisilta kuin on tapana näyttää kun pyrkii tavoittelemisen arvoiseen tuotteisuuteen, mutta myös oudoilta, etäisiltä.

Katson myös suomalais-irakilaisen Adel Abidinin videon nimeltä Michael. Michael Jackson on herännyt kuolleista ja hänet on kutsuttu talk show’hun kertomaan kokemuksistaan. Ihmiset ovat kokoontuneet Times Squarelle seuraamaan suoraa lähetystä.  Michael näyttää vielä oudommalta kuin ennen kuolemaansa, on pukeutunut suureen valkoiseen pukuun ja vastailee talk show -isännän kysymyksiin vain laulujensa sanoilla. Häneltä kysytään siitä mitä on kuoleman jälkeen, tietenkin. Poistuessaan studiosta hän peittelee kasvojaan.

Video on tunnelmaltaan hyvin surullinen. Michaelilla ei ole ulospääsyä, ei minkäänlaista kykyä vastata siihen, mitä häneltä odotetaan. Teos pohtii sitä, kuinka suhtautumisessa Michaelin kaltaisiin on helposti kyse uskonnosta, merkityksen etsimisestä arjen yläpuolelta. Mutta kuten muromainoksen Toni Tiikerin avulias ele, Michaelin olemus on tyhjentynyt merkityksistä. Hän on kuollut, mutta häneen ladatut merkitykset elävät omaa elämäänsä, ilman että niitä voisi kukaan enää ymmärtää tai hallita.

Siinä missä Jani Leinonen ja Face to Face -näyttely ovat kiinni nykyhetkessä, Eri mieltä -näyttely tuntuu joissain kohdin kurottavan kauemmas ja laajemmalle. Vaikka kyse on nykytaiteesta joka käsittelee protesteja ja vallankumouksia, mieleeni jäävät ne muutamat teokset, jotka liittyvät 1900-luvun historian tapahtumiin ja menneisiin symboleihin, ikään kuin jonkinlaisena vastakohtana alati elävälle Times Squaren valomainosten ja supermarkettien tyrkyttämien tuotepakkausarmeijoiden täyttämälle arjelle ja nykyhetkelle. Joku lukee videolla Kommunistista manifestia, Clara Iannin leikattu lapio ja sirppi kuvastavat työnteon ongelmia, ja Jari Silomäki kävelee valokuvissa 1900-luvun historiallisten tapahtumien paikoilla, kuten Normandian rannikolla ja Taivaallisen rauhan aukiolla, tapahtuman vaatimien uhrien lukumäärän askelia katsojaa kohti.

Äkkiä emme olekaan enää tässä; historia tarjoaa meille symboleita ja merkityksiä, joihin tukeutua.

Tottelemattomuuskoulu Kiasmassa 31.1.2016 saakka.

Face to Face: Muotokuva nyt 7.2.2016 saakka.

Eri mieltä: Nykytaiteen toisinajattelijoita 20.03.2016 saakka.

Lisäksi tarjolla on Markus Heikkerön teosten näyttely 10.1.2016 saakka.

Hedelmiä ja vihanneksia: Nykytaiteen äänekkäät elämät (Hamburger Bahnhof, Berliini, osa 1)

IMG_2731Berliinissä pääkohteeni on Hamburger Bahnhof – Museum für Gegenwart. Se on valtava nykytaiteen museo aikoinaan liian pieneksi jääneellä entisellä rautatieasemalla. Tänä kesänä Hamburger Bahnhofissa on noin seitsemän eri näyttelyä.

Ensimmäinen niistä on ”A-Z: The Marzona Collection”, joka esittelee kolmen kuukauden välein vaihtuvan valikoiman käsitteellistä ja minimalistista taidetta museon kokoelmista. Ensimmäinen huone on nyt omistettu Ed Ruschalle ja erityisesti varhaisille töille 1960- ja 70-luvuilta. Videolla nimeltä Premium 1970-luvun mies tekee salaatista asetelmaa. Hän leikkaa kurkkua ja tomaattia, asettelee niitä siistin koristeellisesti – sängylle. En kerro enempää, mutta video on hämmentävä ja asettaa jälleen uuteen kulmaan ruoka-aiheiset asetelma-aiheet. Miehellä on hiljainen, salainen elämänsä.

Myös Joseph Beuysiä on museossa useampi työ. Hänen installaationsa ovat enimmäkseen suurikokoisia ja lannistavia pelkällä läsnäolollaan. Kiinnostavin on (jälleen) hedelmän sisältävä asetelma: Capri-Batterie vuodelta 1985, joka esittelee sitruunan ja keltaisen lampun lasisessa laatikossa. Teos on kuulemma ekologinen kannanotto siihen kuinka energia tulee luonnosta. Mutta sitruuna on oikea, ja se jos mikä on jännittävää. Sitruuna on kutsuvan värikäs, virkistävä jo pelkällä läsnäolollaan.

Ohjeen mukaan patteri eli sitruuna tulee vaihtaa 1000 tunnin välein. Useissa museoissa (teoksesta on olemassa useita kopioita) on siis henkilö, jonka toimenkuvaan kuuluu sitruunan vaihtaminen. Tai ehkä vuoro kiertää, sillä onhan ikävää, jos yksi henkilö joutuu aina hakemaan kaupasta sitruunan. Ainakin Hamburger Bahnhofissa sopivaa henkilökuntaa varmasti riittää, sillä saksalaisissa museoissa näyttää olevan aina poikkeuksellisen runsaasti museovahtimestareita paikalla, joskus jopa enemmän kuin muita kävijöitä.

Kokoelmanäyttelyiden hämmentävimpiä töitä on Matthew Barneyn Cremaster 1 vuodelta 1995. Siihen sisältyy kaksi kuvaa naisesta oudossa asennossa valkoisten pehmusteiden välissä. Hänellä on kädessään viinirypäleitä. Toisella seinällä on kuva naisesta tanssijamuodostelman keskellä suurella urheilukentällä, ja pääkohteena video, jossa naisen liikkeitä seurataan. Ollaan ilmalaivassa, nainen on pöytäliinan alla, ja pöydän ympärillä ikkunoista ulos katselevat lentoemännät. Itse asiassa ilmalaivoja on kaksi, eron tietää siitä, että pöydillä on erivärisiä viinirypäleitä. Nainen vetää rypäleitä pöydässä olevan aukon läpi. Kuuluu yksinkertaista musiikkia, koreografia kentällä etenee. En pysty katsomaan videota kokonaisuudessaan, se on ilmeisesti pitkäkin, joten kokonaisuus jää hahmottumatta.

Jollain tapaa kyse on hiljaisuudesta, ilmalaivan vaimeasta kohinasta, ja liikkeen muuttumisesta liikkeeksi. Video on rauhoittava, lähes meditatiivinen. Teoksesta voisi katsoa videokeskustelun Ubuwebistä (erinomainen sivusto esim. käsitetaiteesta kiinnostuneille), mutta toistaiseksi haluan muistaa siitä vain kokonaisvaltaisen hämmennyksen kokemuksen, sen kuinka haluaisin nauraa mutta en voi.

Warhol

Hämmennyksen kokemus: siihen ei pysty esimerkiksi Andy Warhol, jolta samassa kerroksessa on useita teoksia. Esillä on muun muassa varhaisteoksia, yksinkertaisia piirroksia, joissa värit sentään ovat yhtä kirkkaita kuin myöhemmin. Warholin teokset ovat tyypillisimmillään typerryttäviä, lähes täyttä pintaa, mikä on tietysti tarkoitus. Kirkkaat värit ja selkeys ovat kyllä puoleensavetäviä.

En myöskään ole ratkaissut kysymystä siitä miksi juuri viinirypäleitä, halki satojen vuosien, Frans Snydersin 1600-luvulta Matthew Barneyn 1900-luvun lopulle.  Kokemukseni Hamburger Bahnhofin kokoelmista on ennen kaikkea kokemus hämmennyksestä. Osittain se johtuu runsaudesta – museo on niin laaja, että aina on kiire seuraavaan huoneeseen.

Hamburger Bahnhof – Museum für Gegenwart collections, West Wing.

A-Z. The Marzona Collection #6/9 PQR, 26.5.-30.8.2015. Warhol ja Barney ovat luultavasti esillä pysyvämmin.

Invalidenstraβe 50-51, 10557 Berliini, S-/U-Bahn Hauptbahnhof.