Vuoden 2015 huiput ja ylijäämät

Viime vuonna ehdin nähdä taidetta ainakin Turussa, Helsingissä, Tampereella, Mäntässä, Porissa ja Berliinissä. Kaupunkivalikoima ei ole valtava, mutta paljon niihinkin mahtui. Nyt ajattelin kirjoittaa sellaisesta, mikä on aiemmin jäänyt huomioimatta.

Eräs suosikeistani oli Wäinö Aaltosen museon keväinen Ääni, kuva, kokemus -mediataidenäyttely. En muista siitä enää paljoakaan, varsinkaan esillä olleiden taiteilijoiden nimiä, mutta muistan tunnelman, sen kuinka monet tekniset ratkaisut olivat yllättäviä. Eräässä teoksessa mentiin yksin pimeään huoneeseen pöydän ääreen kuuntelemaan nauhoitetta, jonka ääni kuului selän takaa. Se oli kokemuksena jotain muuttava tai liikauttava. Jossain näyttelyssä oli myös video, jolla sokea nainen kertoi miten havainnoi ympäristöään. Se saattoi olla tämä tai jokin muu.

Berliinissä kävin lukuisissa taidenäyttelyissä. En ole kirjoittanut lainkaan matkan viimeisestä museopäivästä, jolloin yritimme etsiä pienempiä näyttelyitä. Se oli mieleenpainuva kokemus: iltamyöhään internetistä lueskeltu tieto jäi puutteelliseksi ja eräänkin gallerian nykyinen osoite tarkistamatta. Kaatosateessa juoksemme Johann König -gallerian vanhaan kortteeriin ja toteamme, että siellä ei ole enää mitään. Palaamme sateessa takaisin metroasemalle ja ajamme toiseen suuntaan.

Toiselta suunnalta löytyi sentään meCollectors room. Taidekeräilijä Frederic Olbrichtin kokoelmia esittelevässä galleriassa on Wunderkammer, johon kuuluu pieniä kummallisia esineitä, kuten nukkeja, joilta voi nähdä sisäelimet. Pääasia oli kesällä kuitenkin alakerran Queensize-näyttely, joka esitteli kokoelman naistaiteilijoiden töitä. Toinen kuraattori Nicola Graef esitteli näyttelyn myös videolla. Näyttely oli selkeästi rakennettu, siinä oli tarkkaan määritelty idea ja teosten suhdetta toisiinsa oli pohdittu paljon.

Näyttely pohti naisen elämää lapsuudesta kuolemaan. Ensimmäisessä huoneessa lapsen asennossa makaava puistattavan aidon näköinen nukkelapsi on kääntynyt poispäin miestä esittävästä maalauksesta: mies ei vielä kuulu tytön elämään. Myöhemmin on enimmäkseen väkivaltaa, alistumista ja teräaseita. Huone huoneelta näyttely muuttuu jyrkemmäksi. Se pelaa shokkiarvolla ja tunteella, mutta on myös vaikuttava.

Queensize-näyttely muodosti myös mielenkiintoisen kontrastin Kiasman Robert Mapplethorpe -näyttelyyn, jossa poikkesin pikaisesti elokuussa. En ole kirjoittanut siitäkään, koska vierailu oli niin lyhyt. Nopeasti katsottuna esiin nousi pinta, voima ja vahvuus. Näyttelyn maailma tuntui läpitunkevan miehiseltä. Toki Mapplethorpe on kuvannut vaikkapa kyyristyneitä selkiä, missä näkyy haavoittuvuus, ja Patti Smithiä, joka tuijottaa haastavasti vastaan. Mutta valokuvien sileä mustavalkoisuus on etäällä. Harmaan sävyt tekevät kohteistaan ikonisia ja asiallisia.

Queensizen ja Robert Mapplethorpen eroissa on toki kyse myös erilaisista tavoista hahmottaa ja tarkastella, mutta ei ole yllättävää, että naiseutta pohtiva näyttely on väkivaltainen, ja että mieheyteen liittyvä näyttely sivuaa vahvuutta. Epäilen myös, että jos olisin katsonut Mapplethorpea pidempään, olisin saattanut nähdä muutakin.

Syksyn alussa Kiasmassa oli myös Tino Sehgalin teoksia, johon kuului ihmisiä liikehtimässä kahdessa eri museon tilassa. Kaksi syleili toisiaan, toiset kiemurtelivat lattialla. Näitä teoksia olisi voinut katsoa pidempäänkin, liike oli yksinkertaisuudessaan ja monitahoisuudessaan koskettavaa. Tino Sehgalin teos oli myös museon lipunmyyjän minulle kertoma lause, joka sillä kertaa oli ”Kolme häirikkölohta piinaa Australian kaakkoisrannikkoa”. Marko Gylén on kirjoittanut Sehgalista mielenkiintoisesti (englanniksi).

Vielä toisenlainen näkökulma miehisyyteen nousi esiin Turun taidemuseon Nils Dardel -näyttelyssä. Se on esillä on vielä sunnuntaihin 17.1.2016 saakka. Dardel oli dandy, ja hänen ihmishahmonsa ovat värikkäitä, pitkänomaisia ja ylimielisiä. Dardel lie taidehistoriallisesti kiinnostava, vaikka maalausten elämään kyllästynyt tunnelma oli paikoitellen luotaantyöntävä.

Jo aiemmin blogissa mainituista suosikkejani olivat oman maailmansa ja tunnelmansa vahvasti hahmotteleva Ville Andersson Ars Novassa, Berliinin hengästyttävän laajan Hamburger Bahnhof -taidemuseon tunnelma yleisesti, sekä Mänttä, jossa kävin kahdesti (Vaikka Kuvataideviikkojen valikoima oli laajuudessaan vähintään sekava, sieltä löytyi helmiä, ja Göstan tarjonnasta tietysti Anselm Kiefer vaikutti tunnelmallaan, samoin kuin Ville Lenkkerin kuratoima valokuvanäyttely kesällä). Eniten harmittaa, että missasin Taidehallin 101 kaikkien puolesta -näyttelyn.

Mistä näyttelyistä itse vaikutuit viime vuonna? Entä mitä suosittelisit katsomaan tänä vuonna?

Advertisement

Merkitysten katoamisesta: Kiasma syksyllä 2015

Ehdin vihdoin Kiasmaan, ja ennen kaikkea haluan nähdä Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulun. Tuntuu kuitenkin siltä, että olen nähnyt Jani Leinosen jo, niin paljon hän on ollut viime aikoina esillä. Monet nyt esillä olevat teokset ovat myös saaneet huomiota aiemmin, kuten Ronald McDonaldin kidnappaus vuonna 2011. Olen myös nähnyt Leinosen lokakuussa toteuttaman Tony Is Back -videosarjan, jossa Toni Tiikeri auttaa ihmisiä yltämään kyseenalaisiin suorituksiin murojensa avulla. Itse Tottelemattomuuskoulu on museohuoneen keskelle sijoitettu koulurakennus, jossa tunnetut ihmiset ovat käyneet opettamassa tottelemattomuutta (opetusvideoita voi katsoa Youtubestakin).

Näyttelyn mottona on lause, joka näkyy ikkunasta Mannerheimintielle ja eduskuntatalollekin. Kuvassani on siitä on vain heijastus: ”The most terrible things, war genocide and slavery, have resulted not from disobedience but from obedience”.

Tietenkin lause tuntuu oleelliselta näinä päivinä, kun filosofian professori Sara Heinämaakin voi kirjoittaa sanomalehdessä merkitysten katoamisesta ja sääntöjen seuraamisesta.

Leinonen lataa tuotemerkkejä omilla merkityksillään. Uudelleenkirjoitettujen ja koristeltujen muro- ja kaurahiutalepakkausten lisäksi esillä on tuotemerkkien hautausmaa, jonne on haudattu muun muassa Brillo soap pads -laatikko (tietenkin, mitäpä muutakaan). Jos Andy Warhol kutsui tarkastelemaan saippuoitua teräsvillaa sisältävän laatikon arkea taiteena samalla kun kuulemma lopetti taidehistorian, Brillo-laatikon hautamuistomerkki melkeinpä ehdottaa, että enää ei kannatakaan katsoa eikä pohtia, kaikki on jo ilmeisesti menetetty.

Eräs leluja ja muuta halpatuotantotavaraa kuvaava teos on tehty Leinosen tilauksesta kiinalaisessa tehtaassa. Kuuntelen, kuinka museokävijä-äiti selostaa teosta lapselleen, sanoo jotain lapsityövoimastakin.

Leinosen samanaikainen kapitalismin kritiikki ja kapitalismiin osallistuminen on toki tunnetusti kiistanalainen aihe. Kyse on lopulta valintojen näennäisyydestä. Murovaihtoehtoja tuntuu olevan loputtomiin, mutta voimme silti valita vain niistä, jotka joku muu on kauppaan tuonut. Ehkä tottelemattomuuskin on vain näennäinen valinta, jos silläkään ei pääse eroon tuotemerkeistä, huomioarvon tavoittelusta ja kaupallisuudesta. Se ei välttämättä tarkoita, että Leinonen on epäonnistunut, sillä ehkä keskeisintä hänen tuotannossaan (!) on tapa, jolla hänen taiteensa tuotantoprosesseineen kaikkineen ilmentää näitä sidonnaisuuksiamme.

—-

Kiasman keskikerroksessa esillä on kokoelmanäyttely nimeltä Face to Face, joka tarkastelee muotokuvan ulottuvuuksia. Olen käynyt näyttelyssä jo kerran aiemmin, elokuussa, jolloin poikkesin muiden menojen lomassa hetkeksi Kiasmaan. Se vierailu oli niin lyhyt, etten ole kirjoittanut siitä, mutta on huomattavaa, että näyttely asettuu nyt eri kontekstiin kuin silloin. Museon päävetonaulana oli vielä elokuussa Robert Mapplethorpen valokuvanäyttely, jossa oli myös kyse katsomisesta ja katseen kohteena olemisesta. Nyt Face to Face -näyttelystä esiin nousee Aurora Reinhardin Cosmetics & Accessories, johon kuuluu muun muassa puuterirasia ja huulipuna hiukan muunneltuina. Ne näyttävät vitriinissä kauniilta, sellaisilta kuin on tapana näyttää kun pyrkii tavoittelemisen arvoiseen tuotteisuuteen, mutta myös oudoilta, etäisiltä.

Katson myös suomalais-irakilaisen Adel Abidinin videon nimeltä Michael. Michael Jackson on herännyt kuolleista ja hänet on kutsuttu talk show’hun kertomaan kokemuksistaan. Ihmiset ovat kokoontuneet Times Squarelle seuraamaan suoraa lähetystä.  Michael näyttää vielä oudommalta kuin ennen kuolemaansa, on pukeutunut suureen valkoiseen pukuun ja vastailee talk show -isännän kysymyksiin vain laulujensa sanoilla. Häneltä kysytään siitä mitä on kuoleman jälkeen, tietenkin. Poistuessaan studiosta hän peittelee kasvojaan.

Video on tunnelmaltaan hyvin surullinen. Michaelilla ei ole ulospääsyä, ei minkäänlaista kykyä vastata siihen, mitä häneltä odotetaan. Teos pohtii sitä, kuinka suhtautumisessa Michaelin kaltaisiin on helposti kyse uskonnosta, merkityksen etsimisestä arjen yläpuolelta. Mutta kuten muromainoksen Toni Tiikerin avulias ele, Michaelin olemus on tyhjentynyt merkityksistä. Hän on kuollut, mutta häneen ladatut merkitykset elävät omaa elämäänsä, ilman että niitä voisi kukaan enää ymmärtää tai hallita.

—

Siinä missä Jani Leinonen ja Face to Face -näyttely ovat kiinni nykyhetkessä, Eri mieltä -näyttely tuntuu joissain kohdin kurottavan kauemmas ja laajemmalle. Vaikka kyse on nykytaiteesta joka käsittelee protesteja ja vallankumouksia, mieleeni jäävät ne muutamat teokset, jotka liittyvät 1900-luvun historian tapahtumiin ja menneisiin symboleihin, ikään kuin jonkinlaisena vastakohtana alati elävälle Times Squaren valomainosten ja supermarkettien tyrkyttämien tuotepakkausarmeijoiden täyttämälle arjelle ja nykyhetkelle. Joku lukee videolla Kommunistista manifestia, Clara Iannin leikattu lapio ja sirppi kuvastavat työnteon ongelmia, ja Jari Silomäki kävelee valokuvissa 1900-luvun historiallisten tapahtumien paikoilla, kuten Normandian rannikolla ja Taivaallisen rauhan aukiolla, tapahtuman vaatimien uhrien lukumäärän askelia katsojaa kohti.

Äkkiä emme olekaan enää tässä; historia tarjoaa meille symboleita ja merkityksiä, joihin tukeutua.

—

Tottelemattomuuskoulu Kiasmassa 31.1.2016 saakka.

Face to Face: Muotokuva nyt 7.2.2016 saakka.

Eri mieltä: Nykytaiteen toisinajattelijoita 20.03.2016 saakka.

Lisäksi tarjolla on Markus Heikkerön teosten näyttely 10.1.2016 saakka.