Sisä- ja ulkopuolella: Ville Andersson Ars Novassa

20150919_144640

Aboa Vetus ja Ars Nova -museon syksyn ensimmäinen näyttely on vuoden nuori taiteilija Ville Andersson (s. 1986).

Alussa petyn. Huoneen seinillä on tuskin havaittavia utuun ja usvaan hukkuvia naishahmoja, tietenkin alasti, ja pääosassa hiukset. Andersson tekee työtä esimerkiksi muste- ja lyijykynällä, hänen värimaailmansa on harmaansävyinen ja mustavalkoinen. Tätäkö tämä on? En aina jaksa ymmärtää miestaiteilijoiden jatkuvaa tarvetta kuvata alastomia naisia, vaikka usein nykyään sellainen kuvaus toki myös suhteutuu perinteisiin, kommentoi aiempaa – mutta helposti juuri siksi tuntuu myös tusinatavaralta, eleeltä jonka merkitys on hukkunut matkalla. Onneksi seuraavassa huoneessa päästään naisia lähemmäs, kasvokuviin.

Toisen huoneen naiset ovat kuin menneiltä ajoilta, eräästä mieleen tulee usein nähty kuva Virginia Woolfista.* Vaikka kuva on erilainen, siinä on samaa herkkyyttä ja toisaalta määrätietoisuutta. Anderssonin teoksissa keskeistä ovat myös nimet,  englanninkieliset teosnimet ja sarja, johon teos kuuluu: State of Mind sarjasta Häiritty hiljaisuus, White Nights. Ne kommentoivat teosta tai asettavat siihen tulokulman. Hieman hankalasti teosten nimiä ei ole sijoitettu suoraan teoksen viereen, vaan teokset on numeroitu, ja joka huoneesta löytyy lappu, jossa on lueteltu kaikki huoneen kuvat.

Anderssonin teosten idea ja tunnelma alkavat avautua mentäessä syvemmälle Ars Novan huoneisiin, enkä ole enää pettynyt. Andersson yhdistää maalausta, piirrosta ja valokuvaa; harmaa, musta ja valkoinenkin alkavat kiinnittää huomiota. Virginia Woolfista muistuttaa etäisesti myös erään teoksen nimi, Waves II. Siinä naisesta näkyvät vain silmät, kasvoja ympäröivät aaltoilevat hiukset, jotka vain silmät paljastaessaan muistuttavat hunnutetuista naisista. Samaa tuntumaa on muutamissa muissa teoksissa, joissa epämääräisiä hahmoja on kiedottu kankaisiin. Introspection-teoksessa rennosti rypytetyn kankaan alta näkyvät vain jalat ja jalusta, jolla hahmo seisoo kuin muinainen kreikkalainen patsas, nekin alastomat, joita peittää vain kangas – mutta Anderssonilla kangasta on enemmän, siihen uppoutuu ja kietoutuu lähes kokonaan. On siirrytty introspektioon, sisäänpäin, tarkastelemaan sitä mikä näkyy kun muun jättää ulkopuolelle. Ehkä kangas suojelee, siihen voi piiloutua, tai ehkä se on vastentahtoinen kuori. Mikään tästä ei ole aivan selvää.

20150919_143722

Anderssonin teoksissa olennaista on juuri sisä- ja ulkopuoli: se mitä on tässä ja mikä näkyy päällepäin tai itselle, ja se mitä on jossain muualla, itsen ulkopuolella tai vain toisella puolella. Selkeimmin tällainen ele konkretisoituu kahdessa vastakkaisille seinille sijoitetussa teoksessa, joissa on piirretty puukasvustoa rinkulan muotoon. Keskellä on aukko, joka johtaa jonnekin. Toinen teoksista on nimeltään There’s a crack in everything ja toinen That’s how the light gets in* (sarjasta Kuten aina vetäydyn musiikkiin, 2015). Epäselväksi jää tuleeko valo toiselta puolelta katsojaa kohti vai meneekö hänen luotaan toiselle puolelle.

20150919_142730Vielä on mainittava teos nimeltä Passage, jossa katsojaan selin oleva (mies?)hahmo leijuu ilmassa tai asettuu polvilleen ehkä näkymättömälle alttarille. Teos on akryylille pohjustettu pigmenttimustevedos. On synkkää, mutta miestä ympäröi valo. Mihin hän on siirtymässä? Valo tulee kattovalaisimesta, mutta myös teoksesta itsestään, ei siitäkään tiedä onko se sisällä vai ulkona.

Anderssonin teoksissa sliipatulta ja neutraalin siistiltä näyttävän pinnan alta nousee esiin kokemus, lukeminen ja tunne. Kyse on vastavuoroisuudesta, jonkin toisen ja itsen ulkopuolisen tavoittamisesta, sen luo kurottamisesta tai sen vetämisestä kohti itseä. On tärkeää, että suunta ei ole selvä.

Ville Andersson Ars Novassa 1.11.2015 saakka. Tännekin pääsee museokortilla.

Museon toisessa kerroksessa on esillä myös Sanna Vainionpään värikäs Black Rainbow -teos ja Värikerros-kokoelmanäyttely.

Anderssonin kotisivut

*Tosin teoksen nimi, Behind closed eyes is where the real horror begins, viitannee Lars von Trieriin, jonka tuotantoa puolestaan tunnen huonosti. Vaikka Anderssonin kerrotaan usein ammentavan aiheita myös kirjallisuudesta, Woolf on nimenomaan oma assosiaationi, joka vie teosta toiseen suuntaan kuin mihin Trierin väkivalta viittaisi.

*Näiden teosten nimet puolestaan viittaavat Leonard Cohenin Anthem-kappaleeseen, seikka jota en myöskään olisi tunnistanut, vaikka fraasien jonkinlaisen tunnettuuden voi aavistaa.

Mainokset

One thought on “Sisä- ja ulkopuolella: Ville Andersson Ars Novassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s