Kesänäyttelykierros 9: Ars Nova Turussa

Kesän viimeinen kesänäyttely oli Turun Aboa Vetus & Ars Novan 15 huonetta -kokoelmanäyttely, jossa kävin jo muutama viikko sitten. Museon kokoelmista on koottu 113 teoksen otos.

Näyttelyn avaa Veikko Hirvimäen puukoira tai saattaa se olla susikin, jonka nimi on kiinnostavasti ”Meidän täytyy puhua”. Eläin on yllättävä, on mukavaa tulla puhutelluksi heti kättelyssä.

Kotimaisista taiteilijoista paljon on esillä Otto Mäkilää, Viljo Mäkistä ja Kauko Lehtistä,  ulkomaisiakin on paljon. Yksittäisiä teoksia on muun muassa Max Ernstiltä ja Andy Warholilta. Huoneet on jaettu teemoihin kuten Pop-taide ja Cobra-ryhmä. Teemoista kerrotaan näyttelyteksteissä havainnollisesti, välillä opettavaiseenkin sävyyn.

Kokoelmanäyttelyt ovat hyviä olemassa, vaikka helposti välähdyksenomaisia. Yläkerran eräässä nurkassa on esimerkiksi Josef Albersin vihreäsävyinen neliö ja sen vieressä Lars-Gunnar Nordströmin keltamusta teos. Rinnastus on hyvä, mutta laajassa kokoelmassa se on helposti ohitettavissa.

Parhaiten mieleen jää lopulta ruotsalaisen Magdalena Ziurlikowskan kaksikanavainen video My Secret Life (2011), joka on kuvattu Aboa Vetus & Ars Novassa. Nainen elää kahta elämää, toisessa hän on pukeutunut punaiseen mekkoon, syö kakkua aulakahvilassa ja kulkee museon puutarhassa vesialtaan äärellä. Toisessa hän on taiteilija itse ja siirtelee alakerrassa kiviä sininen mekko yllään.

Salaisessa luksuselämässään hän kertoo ostaneensa suuren sinisen kiven. Kivi on nyt kylpyhuoneessa, sen hankkiminen oli hienoa, mutta hän ei voi enää käyttää kylpyhuonetta. Kyseessä on tietysti Anish Kapoorin sininen kivi, joka on pysyvästi esillä Ars Novan yläkerran kylpyhuoneessa. Nainen toivoo uutta elämää, joka tuntuisi hänen omaltaan. Lopulta punamekkoinen nainen jää seisomaan puutarhan vesialtaan reunalle ja sinimekkoinen kahlaa altaaseen.  Hän valitsee  arjen ja jatkuvan juhlan väliltä, juhlan, jossa kaikki on mahdollista mutta mikään ei tunnu riittävän. Näin tiivistettynä teos kuulostaa jopa banaalilta – mutta banaalius pääsee parhaiten oikeuksiinsa, kun se levitetään auki kaikkine yksityiskohtineen.

15 huonetta -näyttelyn ehtii nähdä vielä, jos menee Ars Novaan ennen 11.9.2016.

Kokeellista koulutusta: Black Mountain College (Hamburger Bahnhof, Berliini, osa 3)

Hamburger Bahnhofin Black Mountain: An Interdisciplinary Experiment 1933-1957 -näyttely esittelee North Carolinassa Yhdysvalloissa toimineen Black Mountain Collegen toimintaa. Collegen perusti joukko ihmisiä, jotka halusivat kokeilla edistyksellisiä opetusmetodeja, ja se vaikutti osaltaan taiteiden kehitykseen. Koulun idea oli varsin demokraattinen ja yhteisöllinen, collegen rakennuksiakin rakensivat opiskelijat ja opettajat yhdessä.

College on minulle entuudestaan tuttu runouden kautta; ns. Black Mountain -koulukuntaan kuulunut runoilija Charles Olson oli collegen viimeinen rehtori ja muutama muukin 1950-luvun amerikkalaisen runouden keskeinen nimi vaikutti siellä. Myös muun muassa John Cagella, Cy Twomblylla ja Robert Rauschenbergillä oli yhteys Black Mountainiin.

Näyttely alkaa Josef ja Anni Albersista, jotka olivat mukana Bauhausin toiminnassa ja lähtivät Black Mountainiin 1933, kun Bauhaus oli jouduttu lakkauttamaan. Lähtökohta kiinnittää Black Mountain Collegen hetkessä historiaan ja näyttelyn paikkaan, Saksaan ja Berliiniin, jossa historia on usein lähellä, tavoitettavissa, ja kuitenkin kaukana, sillä nykypäivä tuntuu sekoittavan kaiken, menneen ja menevän.

Taidenäyttelyn varsinaiset teokset jäävät sivuosaan. Seinillä on Albersien töitä – Josefin väritutkielmaneliöitä ja Annin tekstiilitöitä – ja muitakin Black Mountainiin liittyvien taiteilijoiden teoksia, mutta ne ovat enimmäkseen pienehköjä ja konkreettisestikin varjossa puurakennelmien alla.  Enemmän korostuvat oheismateriaalit, joissa kerrotaan koulun tarina. Mukana on historiallisia dokumentteja, kuten kirje, jossa Josef Albers kutsutaan Yhdysvaltoihin. Ennen kaikkea Black Mountain -näyttely on jonkinlainen tutkielma, paikka johon voi mennä opiskelemaan Black Mountain Collegea ja palasta taiteen historiaa.

Lisäksi taiteilija-säveltäjä Arnold Dreyblatt on suunnitellut kaavion, jonka pohjalta useiden eri taideyliopistojen opiskelijat käyvät lukemassa Black Mountainiin liittyviä arkistomateriaaleja joka päivä klo 11-13 ja 15-17. Nuori nainen istuu tuolilla ja lukee tekstiä; taustalla joku etsii arkistoista paperinivaskan ja lähtee sitten lukemaan sitä toisaalle, ryhmä nuoria keskustelee pöydän ääressä ja suunnittelee jotain. Museokävijä jätetään kuin televisionkatsojan asemaan, sillä opiskelijat eivät huomioi yleisöä, on kuin kukaan ei olisi tullut heitä katsomaan. Näin tuskin oli demokraattiseksi aiotussa Black Mountain -collegessa, mutta tunnelma on kiinnostava ja poikkeaa tietysti myös siitä mitä katsominen ja oleminen yleensä näyttelyissä on.

Näyttely liittyy Black Mountain Research -tutkimusprojektiin, jota on toteutettu Freie Universität Berlinissä Dahlem Humanities Centerissä.

Black Mountain: An Interdisciplinary Experiment 1933-1957, 5.6.-27.9.2015

Hamburger Bahnhof, Invalidenstraβe 50-51, 10557 Berliini. S-/U-Bahn Hauptbahnhof.