Mary Heilmann (s. 1940) ja David Reed (s. 1946) ovat jonkinlaisia jälki-abstrakteja ekspressionisteja. Molemmat asuvat New Yorkissa ja ovat lähtöisin Kaliforniasta. Hamburger Bahnhofia varten luodussa Two by Two -näyttelyssä heidän teoksiaan asetetaan ensi kertaa tarkasteltavaksi rinnakkain.
Heilmannin töissä on selkeitä kaksiulotteisia kuvioita ja kirkkaita, pirteitä värejä. Ne ovat staattisia, pysähtyneitä. Puhumme siitä kuinka ne edustavat jonkinlaista järjestystä, hallittavuutta, kun taas Reedin töiden kaareviin kolmiulotteista liikettä tavoitteleviin muotoihin ja onkaloihin voisi helposti upota, kadota. Rinnakkain on aina yksi työ kummaltakin, ja niitä yhdistävät esimerkiksi samantapaiset värimaailmat.
Heilmannin geometrisissa kuvioissa, neliöissä ja ympyröissä, näkyy usein myös maalauspinta, siveltimenjälki, eivätkä neliöidenkään reunat ole aina viivoittimella vedettyjä. Heilmann ottaa usein vaikutteita muilta taiteilijoilta, eräs työ esimerkiksi tuo mieleen Piet Mondrianin, mutta siveltimenjälki on ehkä hänen omansa. Geometrinen kuvio voisi helposti olla läpitunkematon pinta, seinä josta ei pääse eteenpäin. Ehkä Heilmannia ja Reediä yhdistää lopulta se, että heidän töistään on mahdollista päästä eteenpäin, johonkin.
Reedin töissä on jotain etäisen oloista, jotkut muodot muistuttavat tietokonegrafiikkaa tai yökerhoja, niiden muotokieltä tai värimaailmaa, valoja ja epämääräistä, hahmottumatonta liikettä. Grafiikkamaisuudesta huolimatta Reedin muodot ovat selkeästi maalauksia, koska siveltimenjälki näkyy niissäkin. Reedin värisävyt ovat usein synkkiä, kuin yö, jota edustaa tummansininen, siinä missä Heilmannin kirkkaankeltainen ja pinkki ovat päiväsävyjä. Tällaisen taiteen katsomiseen voisi helposti jäädä kiinni pidemmäksikin aikaa – abstrakti taide on parhaimmillaan silloin kun taidetta ei ole liikaa katsottavaksi, vaan on aikaa keskittyä – mutta on jälleen mentävä eteenpäin.
Two by Two: Mary Heilmann and David Reed, 6.3.- 11.10.2015.
Hamburger Bahnhof, Invalidenstraβe 50-51, 10557 Berliini. S-/U-Bahn Hauptbahnhof.
museoblogi 