Kulkulupa – turkulaisten taiteilijoiden avoimet ovet

Tänä viikonloppuna Turussa on taas Kulkulupa-tapahtuma, jossa paikalliset taiteilijat avaavat työhuoneidensa ovet yleisölle. Kirjoitin tapahtumasta jo viime vuonna. Tänä vuonna kävin Barkerin työhuoneiden opastetulla kierroksella. Mukana oli yllättävän paljon ihmisiä, alussa ehkä kolmisenkymmentä.

Olin jälleen ilahtunut siitä miten mielellään taiteilijat kertoivat työstään – kaikki puhuivat luontevasti ja vakuuttavasti, vaikka taiteilijalta ei varmaan tarvitse odottaa, että hänen olisi oltava hyvä pitämään puheita.

Kierroksella kuultiin muun muassa taiteen varastoinnin ongelmista (Anna-Maija Aarras) ja prosenttitaiteen periaatteen tarpeellisuudesta julkisissa rakennuksissa, josta kertoivat ainakin Minna-Maija Lappalainen ja Elina Ruohonen. Pidin erityisesti Ruohosen läpinäkyvälle muovilevylle tehdyistä akryylimaalauksista. Tiina Vainio, jonka purjeteoksen näin taannoin Wäinö Aaltosen museossa, kertoi uusimmista aiheenvaihdoksistaan, Jorma Hyttinen jutusteli koiramaalauksistaan. Minna Poikonen kertoi uranvaihdoksestaan taiteilijaksi ja Anna Uschanov tavanomaisesta työpäivästään.

On myös mielenkiintoista nähdä mitä taiteilijoilla on hyllyillään: tietenkin erilaisia värejä,  monesti myös sekalaista muuta materiaalia, vaikkapa simpukoita. Monilla on vanhahkon näköisiä radioita tai stereoita ja kahvinkeittimiä, lattialla on usein väriroiskeita. Taiteilijoiden työtilat ovat kaukana museoiden ja gallerioiden siististä, usein pelkistetyn valkoisesta tunnelmasta. Barker on entinen tehdasrakennus Raunistulassa. Joku puhuikin siitä, että taiteilijoille jäävät monesti sellaiset tilat, jotka eivät enää moniin muihin tarkoituksiin sovi.

Barkerilla töitä tekevät myös Mari Metsämäki, Saija Hairo, Marja Salonen ja Eija Tähkäpää (jolla oli myynnissä monenlaisia pieniä juttuja), ja Turun Taidegraafikoilla on siellä yhteistila.

Kulkulupa-tapahtuma on käynnissä vielä huomenna (4.9.). Suosittelen! Harkitsen vielä menisinkö itsekin huomenna vielä johonkin toiseen kohteeseen.

Advertisement

Kulkulupa Turussa

Kulkulupa on Turun taidemaailman mielenkiintoisimpia tapahtumia. Vuosittain syyskuun alussa järjestettävässä tapahtumassa joukko paikallisia taiteilijoita avaa työhuoneensa yleisölle. Olen osallistunut tapahtumaan useana vuonna. Eräänä vuonna kävin Turun piirustusseuran tiloissa, jossa paikalla olleet taiteilijat piirsivät kävijöistä nopeita muotokuvia. Tänä vuonna kävin Logomossa, jossa on Turun Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön työhuoneita. Taiteilijat esittelivät työtään mielellään, kahviakin moni tarjoili.

Tapasin muun muassa Paula Suomisen, jonka huoneessa esillä oli hänen kirkkaita värejä valuvia töitään, ja lisäksi hän  kertoi diakuvien kera suuresta vuodenaikoja kuvaavasta mosaiikkityöstä, jota hän on valmistamassa Kakslauttasen hotelliin. Kristina Isaksson kertoi työskentelystään Ihmetys-teeman parissa; häneltä on tulossa näyttely Auran galleriaan myöhemmin syksyllä. Hänen työnsä ovat herkkiä, rauhallisen harmaan, punertavan ja mustan sävyisiä metsä- ja muita abstraktimpia maisemia; teemaa kuvastaa hyvin esimerkiksi peura ajovaloissa (ajovalot olivat katsojan silmässä).

Sanna Vainionpää tekee muun muassa värikkäitä kollaasitöitä, joissa tarvitaan myös ompelukonetta. Aboa Vetus ja Ars Novan Takkahuone-tilassa avautuu 11.9. hänen näyttelynsä. Susanna Vuorion ajankohtaisissa töissä esiintyivät monella tapaa syrjäytetyt tai systeemin lannistamat ihmishahmot. Margarita Rosselló Ramón puolestaan yhdistelee kankaita ja vanhoja vaatteita tekstiin: varsin puhutteleva oli muun muassa vanha miesten pikkutakki, jonka selässä oli sanomalehdistä leikattuja lauseita, joissa ”mies” tekee jotain – useimmitenhan mies kuolee tai hänelle käy muuten huonosti.

Logomon lisäksi kävin toisaalla sijaitsevassa Petra Kallion ja Lotta Lekan työhuoneessa, jossa esiteltiin muun muassa Kallion käyttämää mezzotinto-tekniikkaa.

Kulkulupa on sikäli erityisen kiinnostava, että on kerrankin mahdollisuus nähdä runsaasti taidetta jossain muualla kuin museo- tai galleriaympäristössä. Pidän monista museoista tiloina; on totta, kuten BBC:n taholta aiemmin kesällä ehdotettiin, että museot ovat kuin nykypäivän kirkkoja tai peräti katedraaleja. Niissä on usein rauhallinen ja huolella valaistu selkeän siisti tunnelma, joka tuntuu virkistävältä, jopa aivan riippumatta siitä aiheuttaako taide itsessään syvällistä ja harrasta taidekokemusta. Ja kokemus, jos ja kun se on, syntyy varmasti tilan, teoksen ja näyttelykävijöiden yhteistyössä. Mutta keskeneräisyys ja harkitsematon ripustelu tai taulujen pinoaminen päällekkäin tuntuvat sen rinnalla sopivan konkreettiselta; muistuttavat siitä, että taiteen tulisi ottaa osaa arkeen eikä olla vain jotain, jonka hillityn eleganssin luona käydään silloin tällöin ripittäytymässä, puhdistautumassa arjen harmeista.

Lisäksi olen joka vuosi ilahtunut siitä kuinka paljon aktiivisesti toimivia taiteilijoita Turussakin on – en liiku taidepiireissä, joten en pääsääntöisesti tiedä muuta kuin sen minkä museoissa näen. Työhuoneilla kuuntelin mielenkiinnolla taidetta hyvin tuntevia pariskuntia, jotka keskustelivat tuttujen taiteilijoiden kanssa.