Kesänäyttelykierros 7: Purnu

20160728_153906Kesänäyttelykierrosraportointi hyppää yhden numeron yli tässä vaiheessa, sillä taidekeskus Purnun kesänäyttely Orivedellä menee jo kohta kiinni. Vielä 7.8.2016 saakka ehtii. Purnun tunnelma on omanlaisensa, rento ja rauhallinen. Purnu on kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen entinen kesäateljee. Tukiainenhan tunnetaan muun muassa ratsastavasta Mannerheimistä ja muistakin suurista julkisista veistoksista, mutta häneltä on pihamailla esillä abstraktimpiakin teoksia. Nälkä-veistos on jopa järkyttäväkin. Purnun näyttelystä puhutaan Suomen ensimmäisenä ”kesänäyttelynä”, sitä on järjestetty vuodesta 1967, aluksi vain joka toinen vuosi. Itse olen käynyt Purnussa aiemmin ainakin 2013, ja mukanani ollut eläkeikäinen pariskunta muisteli käyneensä siellä 1980-luvun alussa.

Purnun piharakennuksissa ja aitoissa on tällä kertaa esillä valikoima videoita, installaatioita ja maalauksia. Hallissa numero 1, jossa on seinillä Tukiaisen tekemiä jälkivaluja (lähinnä erilaisia päitä esittäviä patsaita), näytetään Anssi Kasitonnin nukkeanimaatiota, joka käsittelee auringonpimennystä juhannuksena vuonna 2169. Videolla animaatiohiiri kaivaa maata ja hamuaa vesimelonia. Seksikkäästi pukeutunut avaruuskissa kulkee omia menojaan. Ehkä hiiret ovat vallanneet maailman ja viettävät nyt juhannusta. Avaruuskissan tissit kohoilevat ja korkokengät kopisevat. Tulee pimeää. Kissa katsoo itseään lammen peilistä ja näkee hiiren, he kohtaavat, toisensa. He keskustelevat vapisten. ”En muuten tajunnut sanaakaan”, lukee ruudulla. Lopussa nähdään suudelma. Tässä se minkä ehdin videosta havaita. Näyttelyluettelossa puhutaan vampyyrista, mutta tähän aspektiin en kiinnittänyt huomiota, ehkä siksi, että pidän vampyyrikuvastoa pääsääntöisesti pitkästyttävänä. Näen vain mitä haluan nähdä. Kasitonnin video on myytävänä, se maksaa kymppitonnin.

IMG_20160728_170813

Purnussa tuntuu kukoistavan tänä kesänä ennen kaikkea lempeä huumori. Kasitonnin surrealistisesti revittelevän otteen ohella nähdään muun muassa Timo O. Nenosen rusennetusta sinappituubista rakennettu ankka. Eräässä huoneessa nähdään Jasmin Anoschkinin puuveistoksia, jotka muistuttavat hieman Jäppilän kesänäyttelyn otuksia. Pia Sirén on rakentanut yhteen halliin rakennustyömaan, jonne voi mennä sisälle. Sen pressut näyttävät korokkeelta katsottuna aivan Alpeilta. Näyttelyn ovat kuratoineet Kari ja Tina Cavén, jotka kertovatkin Purnun nettisivuilla näyttelyn motoksi ”Tajusin juuri jotain, mutta mitä?”.

Huumorin rinnalla nähdään kuitenkin myös hillitympää pysähtymistä. Hanna Saarikosken keveällä kädellä piirrettyjen ihmisiä esittävien kehyksettömien akvarellien ilmeikkyys pysäyttää tarkastelemaan. Eräässä teoksessa, jonka nimi on Silja, näen teini-ikäisen itseni. Heikki Marilalta esillä on kolme punamustaa viivateosta. Yksittäisinä ne eivät puhuttele niin paljon kuin pelkkää Marilaa esitellyt näyttely Wäinö Aaltosen museossa vuosi sitten. Ehkä Marila vaatii ympärilleen tunnelman ja kokonaisuuden.

20160728_160736

Anna Tuoria voi tänä kesänä nähdä monessa paikassa. Pari hänen teostaan oli myös Mäntän kuvataideviikoilla, ja jotain on myös Turun Ars Novassa, jonka näyttelyssä minunkin pitäisi vielä ehtiä käydä ennen kuin se 11.9. suljetaan. Nyt kun Tuoria näki taas Purnussa, hänen maisemansa alkaa jo tuntua tutulta, lämpimän herkältä pysähdykseltä kaikenlaisen sekavan välissä. Hänen maisemansa on vaaleanpunainen ja mintunvihreä ja harmaa, tyttö ajaa pyörällä ja nähdään puita ja taloja talven ja myrskyn keskellä. Tuorin teoksissa on irrallisia maailmoja, jotka limittyvät toisiinsa.

Ehkä sama limittyneisyys pätee Purnuun: sen piharakennuksissa ja vanhahtavassa miljöössä mahtuvat sujuvasti olemaan Kasitonni, Tuori ja Tukiainen ilman että kenenkään tarvitsee väkisin tunkea toisten seuraan.