Aina jotain on päättynyt: Ismo Kajander WAM:issa

Kävin jo ennen joulua Wäinö Aaltosen museossa Turussa, mutta kirjoitus jäi silloin tekemättä. Tämänhetkinen näyttely kulkee otsikolla Ismo Kajander – anartisti. Kajander on jonkinlainen vastarintalainen, vetänyt tiukasti omaa linjaansa, ottanut kantaa ja maalannut mustan anartismilipunkin.

20151114_111728

Muutamat varhaiset teokset 1950-luvulta ovat vielä melko perinteisen näköisiä maalauksia, värikkäitä maisemia. Pian sen jälkeen Kajander siirtyi kuitenkin esinekoosteisiin ja abstraktimpiin maalauksiin. Esimerkiksi Kolmevuotias vuodelta 1962 on monitahoinen: abstraktilla ihmishahmolla on lapsen valokuva silmän paikalla, lisäksi tarjolla on rokotusneula ja keltainen pallo. Teoksessa Symptomi no 18 (1962) puolestaan on tummia viivoja ja kirjoituskoneen näppäimiä, muun muassa @-merkki, kuin teos haluaisi viestiä jotain sähköisesti aikojen takaa.

Kajander on tehnyt paljon esinekoosteita, kuten teoksen Runoilija ja muusa tai Dada-kaappi. Muutamissa teoksissa on pikkuriikkisiä nukkeja, jotka esimerkiksi istuvat laiturilla, tai rähjäisiä ja vanhoja nukkeja keskellä sekalaista esinevalikoimaa. Teosten nimet, Leikin loppu, Peli ohi ja muuta sensuuntaista luovat tunnun siitä kuinka aina jotain on päättynyt.

1990-luvulla nähdään muun muassa Lolita, teos jossa Lacosten krokotiili metsästää kiiltokuvatyttöä. Uudemmissa teoksissa on paljon Pariisi-aiheista, Kajander on viettänyt siellä paljon aikaa.

Uudemmasta tuotannosta on mainittava Tukholman muisto (2004). Se viittaa Robert Rauschenbergin Monogram-nimiseen teokseen, jossa värikkäiden maalien peittämä täytetty vuohi oleilee autonrengas ympärillään omalla kangasalustallaan. Teos kuuluu Tukholman Moderna Museetin kokoelmiin, missä olen sen itsekin nähnyt (katso kuva). Se on lempitaideteoksiani, häiritsevä ja hämmentävä mutta myös jonkinlaista myötätuntoa herättävä. Vuohi on hölmönnäköinen ja kiehtova eläin.

20151114_114034_vuohi

Kirjallisuudentutkija Charles Altieri kirjoittaa Rauschenbergin Monogram-teoksesta kirjassaan Postmodernisms Now: Essays on Contemporaneity in the Arts, että ”Our goat either eats the canvas or paints with its nose, so hungry it is for the direct presence that the painting promises the repressed psyche” (Altieri 1998: 69). Nälkäinen vuohi siis joko syö kankaan tai maalaa nenällään, tavoitteenaan saavuttaa jonkinlaista itseilmaisun tuottamaa läsnäoloa. Ehkä kankaan syöminen olisi vielä taideilmaisuakin suurempi mahdollisuus läsnäolon sisäistämiseen? Kakkuaan ei toisaalta voi sekä syödä että säilyttää, joten vuohen on tehtävä valinta.

Kajanderin vuohi on varsin pienikokoinen, ehkä puuta, ja se seisoo Kodak-filmipakkauksen päällä. Vuohi ei voi maalata, mutta se voi ikuistaa hetkiä, jotka ovat syntyneet jossain itseilmaisun ulkopuolella. Tämä voi olla sille uhka tai mahdollisuus. Tallooko se alleen Kodakin mainostamia Kodak-hetkiä, vai haluaako se kenties ottaa osaa niihin? Urbaanisanakirjan mukaan ”kodak moment” voi olla sekä jotain, mistä saisi hyvän valokuvan, että jotain, mistä voi vain sarkastisesti todeta, että hienosti meni noin niin kuin omasta mielestä.

Siinä missä maalaaminen on prosessi, nälkäisen vuohen ottama valokuva on päättynyt, ikuistettu hetki. Tähänkö autonrengas sen kahlitsee, päätökseen?

Ismo Kajanderin näyttely on Wäinö Aaltosen museossa Turussa vielä 17.1.2016 saakka – vielä siis ehtii.

 

(Lähdeviite: Altieri, Charles 1998. Postmodernisms Now: Essays on Contemporaneity in the Arts. University Park, PA: The Pennsylvania State University Press.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s