Yllättävää läsnäoloa: Heikki Marila Wäinö Aaltosen taidemuseossa

Kesä on lopuillaan, ja olen jättänyt kotikaupunkini Turun Wäinö Aaltosen museon kesänäyttelyssä käymisen viime tippaan. Se sopii kuitenkin hyvin jatkoksi muille käymilleni näyttelyille.

WAM:n kesänäyttely on turkulaisen Heikki Marilan  (s. 1966) Kukkia ja perkeleitä. Esillä on paljon tänä ja viime vuonna valmistuneita töitä. Juuri nyt on hyvä aika esitellä Marilan tuotantoa, sillä tuntuu kuin hän olisi lisännyt kierroksia. Noin 10 vuoden takaiset maalaukset, joissa pohditaan kaupunkeja, lähiöitä ja karttoja tai hieman uudemmat omakuvat eivät tunnu yhtä vaikuttavilta kuin uusimmat kukka- ja uskontoaiheiset maalaukset.

Vanhemmissa maalauksissa muun muassa Turun Varissuon ja Riihimäen kartta on maalattu öljyväreillä. Löytyy myös vuokra-asuntokerrostalo ja työvoimatoimiston odotuskäytävä, joita molempia peittävät isot mustat pallot.

Marilaa on pidetty jonkinlaisena ekspressionistina. Värien käyttö on kirjavaa ja abstraktius korkealla tasolla. On keltaista, vaaleanpunaista, kirkkaanvihreää, mustaa, punaista, paljon pikkutarkkaa syheröä. Pinta on keskeinen, paksujen öljyvärikerrosten rosoisuus, josta paikoitellen kiiltää valaistuskin. Marila tekee siveltimenvetojen ohella jonkinlaisia koukkauksia, pyöräytyksiä ja tiputuksia, panostaa tarkkaan harkittuun sotkemiseen.

20150830_151000

Marilasta kerrotaan, että hän oli ollut melko vähän tunnettu siihen saakka, kunnes hän voitti Carnegie Art Awardin vuonna 2011. Voiton toi kukka-aiheinen maalaussarja, joka ammentaa hollantilaisista 1600-luvun kukka-asetelmista. Kuten ehdin aiemminkin oppia, 1600-luvun asetelmat olivat usein statussymboleitakin, mutta nämä ovat jotain muuta. Ne vievät esikuviensa groteskiuden vähintään kolmanteen potenssiin. Kukat näyttävät kohta räjähtävän tai hajoavan silmissä, valuvat alaspäin tai kohoavat eri suuntiin. Niissä ei ole samaa tarkkuutta kuin esikuvissaan; keskeistä on viitteellisyys. Viittauspisteenä onkin ajatus Vanitas-asetelmasta, jossa kukkivia ja lakastuvia kukkia on kerätty yhteen, tarkoituksena muistuttaa kuolemasta.

Uskontoaiheisiin maalauksiin kuuluu 16 Martti Lutheria esittävän maalauksen sarja. Se perustuu muun muassa internetistä löytyneisiin Luther-kuviin, jotka kaikki puolestaan perustuvat yhteen Lucas Cranachin maalaukseen, joka Lutherista on säilynyt. Luther varioituu, näyttää viimeisessä maalauksessa melkein kuin pyöveliltä tummasävyisyydessään. Toisessa maalauksessa hän on kokonaan musta, vain kädessä oleva Raamattu erottuu. Sarjasta kirjoitetaan mielenkiintoisesti Pilkkuun asti -blogissa.

Uudehkossa sarjassa Jeesus riippuu ristillä ja valuu verta, jaloissaan kaksi mustaa lammasta. Toiseen, Raamatun vaiheita varsin abstraktilla tasolla esittelevään sarjaan kuuluu muun muassa näyttelyn parhaiten nimetty teos, Jumalan vitutus.

Tätä näyttelyä varten Marila on tänä keväänä maalannut valtavan alttarimaalausmaisen teoksen nimeltä Viimeinen tuomio. Ylhäällä Jeesus pikku enkeleineen jakaa oikeutta ja alhaalla valtaosan tilasta vievät helvetin lieskat. Helvetin alareunassa piileksii muun muassa natsisymboli. Museo-opas kertoo, että maalauksessa on mukana myös Mannerheim, hänen kasvonsa voi löytää sekä taivaasta että helvetistä. Marila on käsitellyt Mannerheim-aiheita aiemminkin, ilmeisesti jo 1990-luvulla, mutta niitä maalauksia ei ole nyt esillä.

Marilan aiheissa työvoimatoimiston ja vuokrakerrostalon kylmyys kohtaa helvettien lieskat. Siirtyessään kohti uskontoaiheita Marila on siirtynyt kerrostalojen konkreettisuudesta uskonnon abstraktioihin ja arjen turtumuksesta voimakkaisiin tunteisiin. Mutta teemat ovat samoja: kyse on alistamisesta ja alistumisesta, kärsimyksestä ja siitä kuinka olemme jonkin – systeemin tai jumalan – armoilla. Aivan riippumatta siitä uskooko jumalaan tai systeemiin, ne vaikuttavat arjessamme, uskonnollisista lähteistä kumpuavat teemat, aiheet ja asenteet, virastojen byrokraattiset arvaamattomuudet. Ja miten erilaista olisi uskoa jumalaan tai systeemiin?

20150830_150738

Monissa teoksissa, erityisesti Viimeisen tuomion kohdalla juuri monumentaalisuus vaikuttaa. Se luo tuntumaa jos ei hartaudesta, niin kuitenkin jonkin itseä suuremman läsnäolosta. Tuntuisi lattealta puhua taiteen läsnäolosta ja syvällisestä taiteen kokemisesta, mutta jotain tässä on. Se tuntuu yllättävältä, jopa hieman vanhanaikaiselta ja silti tuoreelta.

Kukkia ja perkeleitä Wäinö Aaltosen taidemuseossa (Itäinen rantakatu, Turku) vielä 6.9.2015 saakka. Monia teoksista voi katsoa taiteilijan omilla kotisivuilla ja jopa Instagramissa mutta parhaimmillaan ne ovat livenä.

Advertisements

4 thoughts on “Yllättävää läsnäoloa: Heikki Marila Wäinö Aaltosen taidemuseossa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s