Taiteen ja musiikin kootut tauot (Hamburger Bahnhof, Berliini, osa 5)

IMG_2767Hamburger Bahnhofin hallimaisessa lisäosassa Rieck-Hallenissa esiteltävä Dieter Roth (1930-1998) on minulle entuudestaan tuntematon. Roth oli sveitsiläinen taiteilija, joka halusi nuorena olla muusikko.  Hänen töidensä lisäksi näyttelyssä on musiikkiaiheisia teoksia muutamilta muiltakin taiteilijoilta.

Rothin Quadrupelkonzert-ääniteos kuulostaa lähestulkoon juna-asemalta, mikä onkin tässä museossa sopivaa. Muutoin hänen teoksensa sisältävät kaiuttimia, vanhoja kasettisoittimia ja muita laitteita joiden sisukset näkyvät, valtavan kokoelman tyhjiä pulloja ja kaikenlaista sälää, maalilla sotkettuja tavaroita ja outoja ääniä. Suurteos Garden Sculptureen kuuluu puisia rakennelmia ja jostain vesistöstä kerätyllä likaisella vedellä täytettyjä lasipurkkeja.

Eräässä huoneessa pianosta kuuluu yksi nuotti kerrallaan, välissä on pitkiä taukoja, ehkä jopa minuutti. Seinät on tapetoitu nuoteilla, niistäkin sävel kerrallaan eteneminen näkyy. Rodney Grahamin teos on yksinkertaisen oivaltava. Luulen silti, että musiikkiaiheisesta näyttelystä saisivat enemmän irti musiikkiin, erityisesti sen tekniikkaan ja toisaalta teknologiaan, itseäni enemmän perehtyneet.

Pimeässä videohuoneessa tapaamme naisen, joka on ehkä muusikko, koska Annika Kahrsin videoteos huvittaa häntä suuresti. Hän haluaa kertoa meillekin mitä siinä tapahtuu: jousikvartetti soittaa Beethovenin Jousikvartettoa C-mollissa (nro 4 op. 18). He vaihtavat paikkoja siten, että jokainen saa vuorollaan soittaa kaikkia soittimia. Ammattilaisista tulee hetkessä harrastelijoita, lopputulos kuulostaa tietysti kömpelösti soitetulta, kunnes soittajat lopulta pääsevät omille paikoilleen.

Naisesta Kahrsin teos on valloittava, hänen naurunsa on tarttuvaa ja läsnäolonsa todistaa siitä mikä vaikutus taiteen jakamisella on. Jos olisin katsonut videota yksin, olisin ehkä ohittanut sen nopeasti ja jatkanut eteenpäin. Tässä vaiheessa olemme olleet museossa jo useita tunteja ja kiire alkaa tuntua jaloissa ja mielessä. Aina en ajattele teoksia vaan sitä paljonko vielä on nähtävä, sitä mihin museo päättyy. Mutta jään hieman pidemmäksi aikaa ennen kaikkea kohteliaisuudesta. Kohteliaisuus ei kohdistu taideteokseen, vaan tähän tuntemattomaan naiseen. Jakaminen pakottaa minut todella katsomaan videota, ja naurahdan sille itsekin. Näinkin perspektiivin vaihtaminen toimii.

Pitkä Rieck-Hallen päättyy Bruce Naumanin pimeään ja kuumaan huoneeseen, jossa humisee oudosti: se on teos nimeltä Room with My Soul Left Out, Room That Does Not Care. Vuonna 1984 valmistunut teos on pysyvästi esillä museossa. Huoneessa on heikosti valoa ja jonkinlainen käytävärakennelma. Se on kokemisen arvoinen pääteasema ja toisaalta huvittava antikliimaksi. Lämpimässä ja pimeässä huoneessa tuntuu turvalliselta olla, varsinkin pitkän Roth-näyttelyn ja sen kirkkaasti valaistujen huoneiden jälkeen. Huone ei ehkä välitä, mutta se on läsnä ja jättää museokävijän rauhaan.

IMG_2769

Bruce Naumanin jälkeen takaisin päärakennukseen pääsee pitkää käytävää pitkin. Viivymme Hamburger Bahnhofissa viitisen tuntia, sulkemisaikaan saakka. Tässäkään ajassa ei ehdi katsoa kaikkea. Väliin jää esimerkiksi Elaine Sturtevantin piirustusten näyttely. Jos käyt Hamburger Bahnhofissa, suosittelen varaamaan runsaasti aikaa.

And Away with the Minutes: Dieter Roth und die Musik 14.3.-16.8.2015.

Hamburger Bahnhof, Invalidenstraβe 50-51, 10557 Berliini, S-/U-Bahn Hauptbahnhof.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s